Jääkiekkovalmentajaa syytetään metsästysrikoksesta käräjäoikeudessa.

Junnujoukkueen huoltaja sai tuomion neljästä törkeästä vammantuottamuksesta. Video: Terho Vuorinen / IS

Lue tiivistelmä

Entistä jääkiekkoilijaa, nykyistä valmentajaa syytettiin käräjäoikeudessa metsästysrikoksesta japaninpeuran ampumisesta marraskuussa 2023.

Mies kertoi havainneensa rekan törmäävän peuraan kolme viikkoa aiemmin ja katsoi lopettaneensa loukkaantuneen eläimen viranomaisluvalla.

Syyttäjä peruutti syytteen käsittelyn jälkeen, eikä mies saanut rangaistusta.

Näytä lisää

Suomalaista jääkiekkovalmentajaa syytettiin käräjäoikeudessa erikoisesta metsästysrikoksesta.

Syyttäjän mukaan mies oli ampunut japaninpeuran ilman lupaa marraskuussa 2023.

Japaninpeura tai -kauris on melko harvinainen riistaeläin, jonka kaatamiseen tarvitaan lupa.

Erikoinen tapahtumaketju alkoi muutamia viikkoja ennen japaninpeuran ampumista. Oikeudessa mies kertoi nähneensä, että hänen edellään ajanut rekka törmäsi japaninpeuraan.

Hänen mukaansa eläin poistui tapahtumapaikalta hitaasti ontuen. Hän ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.

Noin kolme viikkoa myöhemmin mies oli omien sanojensa mukaan lintumetsällä yli 20 kilometrin etäisyydellä paikasta, jossa hän oli aikaisemmin havainnut rekan törmänneen eläimeen.

Syyttäjän mukaan vastaajalla ei ollut riittävää varmuutta siitä, että ammuttu japaninpeura todella oli loukkaantunut. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Mika Ranta / HS

Metsästysmajalla ollut henkilö oli kertonut miehelle nähneensä niityllä erikoisen eläimen. Mies kertoi lähteneensä ystävänsä kanssa metsästysmajalta teeripassiin, ei etsimään muuta.

Vastaaja havaitsi noin 50 metrin etäisyydellä peuran, jonka hän päätteli olevan sama loukkaantunut japaninpeura.

Vastaajan mukaan eläin vaikutti niin huonokuntoiselta, että se oli lopetettava. Mies ilmoitti asiasta hätäkeskukseen ja poliisille ja sai luvan eläimen lopettamiseen.

Vastaaja myönsi ampuneensa japaninpeuran, mutta vetosi viranomaisilta saamaansa lupaan lopettaa loukkaantunut eläin. Kuva: Niko Ranta / IS

Syyttäjän mukaan miehellä ei ollut mahdollisuutta varmistua riittävästi siitä, että kyse todella oli loukkaantuneesta eläimestä, jonka sai lopettaa ilman pyyntilupaa.

Lisäksi syyttäjän rangaistusvaatimuksessa todetaan, ettei vakavasti loukkaantunut eläin olisi voinut selvitä elossa useita viikkoja ja kulkea yli 20 kilometrin matkaa.

Oikeudessa esiteltiin muun muassa valokuvia eläimestä sekä Ruokaviraston tutkimustodistus. Aineiston mukaan eläimessä ei ollut muita vammoja kuin lopetuksesta aiheutunut ampumavamma.

Toisaalta asiantuntijalausunnoissa todettiin, että sisäinen vamma olisi voinut heikentää eläintä.

Vastaaja myönsi ampuneensa japaninpeuran, mutta vetosi viranomaisilta saamaansa lupaan lopettaa loukkaantunut eläin. Hän kertoi toimineensa kuten loukkaantuneen luonnonvaraeläimen kanssa tulee toimia ja kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Käsittelyn jälkeen syyttäjä peruutti syytteen. Syyttäjän mukaan syytteen ajamiselle ei enää ollut edellytyksiä. Vastaaja ei vastustanut syytteen peruuttamista.

Mies ei saanut rangaistusta. Valtio määrättiin korvaamaan hänen kohtuulliset oikeudenkäyntikulunsa.

Maalivahtina pitkään Suomessa ja ulkomailla pelannut mies päätti peliuransa 2010. Sen jälkeen hän on toiminut maalivahtivalmentajana Suomessa ja ulkomailla.

hellejääkiekkoYK