Jesse Puljujärven mitali anastettiin – varkaalle kova viesti

Jesse Puljujärven MM-kultamitali on kadonnut.

Huonoja uutisia Jesse Puljujärven MM-mitalin varastaneelle henkilölle: varastetulla mitalilla ei ole käytännössä mitään taloudellista arvoa tällä hetkellä.

Puljujärven kultamitali hävisi maailmanmestaruusjuhlien aikana. Hänen mukaansa se varastettiin karaokebaarista Helsingissä.

Nimestään huolimatta vain pieni osa kultamitalista on oikeasti kultaa. Useimmat urheilukilpailuissa jaettavat kultamitalit koostuvat pääasiassa hopeasta, huomauttaa Urheilumuseo Tahton museopäällikkö Kalle Rantala.

– Kultaa on todella häviävän pieni osa mitalista. Yleensä vain pinta on kullattu, Rantala toteaa viitaten kultamitaleihin yleisesti.

Esimerkiksi olympialaisten kultamitali on vähintään 92,5-prosenttisesti hopeaa. Siinä on vain noin kuusi grammaa kultaa.

– En usko, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton mitaleissa on kovinkaan paljon kultaa. Pinnalla on todennäköisesti jotain lehtikultaa (ohueksi taottua kultaa koristeluun), Rantala arvioi.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton sääntöjen mukaan mitalin on painettava vähintään 250 grammaa. Tämän vuoden mitalien tarkka paino tai eri materiaalien osuudet eivät ole tiedossa.

Rantalan mukaan Puljujärven varastettua mitalia ei kannata sulattaa ja myydä romumetallina, sillä sulattamiseen kuluisi todennäköisesti vähintään yhtä paljon rahaa kuin sulatetun metallin myynnistä saisi takaisin.

Huutokaupassa mitalia ei voi myydä, koska varas jäisi kiinni.

– Varastetulla mitalilla ei ole sinänsä mitään arvoa [huutokaupassa], koska sen arvo ei ole realisoitavissa muutoin kuin toiselle rikolliselle, Rantala huomauttaa.

Toisin sanoen varas saisi mitalista tuottoa vain myymällä sen pimeästi toiselle varkaalle.

Jesse Puljujärvi (kesk.) etsii kultamitaliaan. Konsta Heleniuksen (vas.) ja Justus Annusen mitalit ovat tiettävästi tallessa. Kuva: Janne Aaltonen / IS

Puljujärvelle mitalilla on jo nyt suuri tunnearvo. Jos hän saa mitalinsa takaisin, sen arvo voi kasvaa myös muiden silmissä.

– Totta kai, mitalin tarina on aina tärkeä arvon kannalta. Mitä mielenkiintoisempi tarina, sitä suurempi arvo, Rantala toteaa.

Toisaalta Rantala huomauttaa, että kaikkea arvoa ei voi aina suoraan muuntaa rahalliseksi arvoksi.

– Esineisiin liittyy aina myös sellaista arvoa, jota ei voi mitata rahassa.

Rantalan mukaan mitalin arvoa huutokaupassa on yleisesti vaikea arvioida, sillä joillekin mitali voi olla todella arvokas ja toisille ei. Hintaan vaikuttaa myös esimerkiksi se, kenelle mitali on kuulunut tai mistä mitali on saatu.

Jääkiekon MM-mitaleita ei ole huutokaupattu Suomessa kovin usein, Rantala muistelee. Vuonna 2024 huoltaja Tomi Mäkipään legendaarinen MM95-kultamitali myytiin 7 500 euron kokonaissummalla, Helsingin Sanomat kertoi tuolloin.

Puljujärven mukaan hän voi saada uuden mitalin, mutta hyökkääjä myös toivoi, että hän saisi alkuperäisen mitalinsa takaisin. Rantala lähettää viestin varkaalle.

– Selvästi Jesse kaipaa omaansa. Jos varas ei kehtaa palauttaa sitä Jesselle suoraan, niin sen voi tuoda Urheilumuseolle, ja voimme välittää sen hänelle, Rantala sanoo.

jääkiekko