Tanskan maajoukkueen tähtipelaaja Christian Eriksen julkaisi Instagram-tilillään päivityksen terveydentilastaan.
– Haluan kertoa, että voin hyvin ja olen kotona perheeni kanssa, Eriksen toteaa päivityksessään.
Eriksen kaatui kentän pinnalle sunnuntai-iltana pelatussa Tanskan ja Ukrainan välisessä ottelussa. Hän pystyi kävelemään itse ambulanssiin hoitotoimenpiteiden jälkeen.
Eriksen on käyttänyt sydämentahdistinta siitä lähtien, kun hänen sydämensä pysähtyi Tanskan ja Suomen välillä pelatussa EM-ottelussa kesällä 2021.
– Kuten voitte varmasti kuvitella, rytmihäiriötahdistimeni antama sähköimpulssi on vaikuttanut merkittävästi minuun ja perheeseeni. Haluan vakuuttaa, että tämä oli erilainen tilanne kuin vuonna 2021 tapahtunut, Eriksen selventää tilannettaan.
Tanska–Ukraina-ottelu keskeytettiin Eriksenin lyyhistymisen jälkeen. Kuva: BO AMSTRUP, EPA / AOP
Eriksen kiittää postauksessaan häntä kentällä auttanutta hoitohenkilökuntaa ja pelaajia.
– Olen myös äärimmäisen kiitollinen lääkäreille, jotka ovat vuosien ajan huolehtineet minusta ja sydämestäni. Heidän asiantuntemuksensa ansiosta rytmihäiriötahdistin toimi juuri kuten oli tarkoitettu.
Eriksen kertoo keskittyvänsä tällä hetkellä toipumiseen ja viettävänsä aikaa perheensä kanssa.