Sami Pajari kertoi iloisista uutisista

Sami Pajari, 23, on Suomen rallitoivo. Kuva: Toshifumi Kitamura / Lehtikuva

Jedda

Suomalainen kuljettaja Sami Pajari, 23, jatkaa rallin MM-sarjassa Toyotan riveissä, mikä vahvistettiin äskettäin.

Pajarin jatkosopimuksen julkistamisen yhteydessä jäi kuitenkin epäselväksi, mikä tarkalleen on hänen ajo-ohjelmansa ensi kaudella. Ajaako hän vain osan ensi vuoden MM-ralleista vai kaikki kauden kilpailut Toyotan Rally1-autolla?

Pajari oli keskiviikkona aluksi varovainen asiasta. Pienen miettimisen jälkeen hän kuitenkin suostui lopulta vastaamaan kysymykseen ensi vuoden ajo-ohjelmastaan.

– Hommat jatkuvat kuten tähänkin asti.

Eli ajat ensi vuonna kaikki MM-rallit pääluokan autolla?

– Kyllä.

– On ollut suuria neuvotteluja. Ei ollut heti selvää, mitä Sébastien Ogier ajaa ensi vuonna ja näin. Siksi sitä (Pajarin ajo-ohjelmaa) ei voitu aluksi vahvistaa, Pajari sanoi viitaten Toyota-tallitoveriinsa Ogieriin.

Pajari on tämän kauden MM-pistetaulukossa kahdeksantena ennen kauden päätösrallia Saudi-Arabiassa. Useiden asiantuntijoiden mukaan Pajarin suoritukset ovat jättäneet toivomisen varaa.

– Äkkiseltään sanoisin, että olemme melko hyvin saavuttaneet ne tavoitteet, jotka tiimin kanssa ennen tämän kauden alkua asetimme. Sen osalta voi olla tyytyväinen ja varmastikin tuo jatkosopimus oli merkki siitä, että tavoitteisiin päästiin, Pajari itse totesi.

– Toki siellä on ollut myös sellaisia hyviä väläytyksiä – ajoin kuitenkin erikoiskokeiden pohja-aikoja useassa kilpailussa ja saavutin palkintopallisijan Japanissa, hän jatkoi.

Nyt edessä on erittäin haastavaksi arvioitu Saudi-Arabian MM-ralli. Sen jälkeen MM-kausi päättyy.

– On mukava fiilis, kun saa kauden päätökseen, mutta toki meillä on niin lyhyt tauko tässä ennen uuden kauden alkua, että aika nopeasti katseet kääntyvät jo seuraavaan kauteen.

YK