Kalle Palander kertoo, mitä hänellä on käsissään kohuottelussa. Video: Toimittaja: Marko Lempinen Kuvaaja: Timo Marttila Edit: Katri Pulkkinen
Lue tiivistelmä
Pika-aituri Nooralotta Neziri ilmoittaa toipuneensa hyvin viime syksynä suoritetusta polvileikkauksesta.
Nezirin eturistiside vaurioitui syyskuussa.
Hän pyrkii palaamaan kilpailuradoille sileille matkoille jo kuluvana kesänä ennen Kalevan kisoja.
Näytä lisää
Pika-aituri Nooralotta Neziri kertoo toipuneensa hyvin viime syksynä suoritetusta polvileikkauksesta. Paluu kilpailuradoille on suunnitteilla jo kuluvan kesän aikana.
Nezirin eturistiside vaurioitui syyskuussa juuri ennen Tokion MM-kisoja. Hän on käynyt läpi noin kahdeksan ja puolen kuukauden kuntoutusjakson.
– Kuntoutus on edennyt hyvin, mutta en ole vielä päässyt juoksemaan aitoja, Neziri toteaa.
Piikkarit jalassa hän on kuitenkin päässyt jo juoksemaan. Hän aikoo kilpailla tänä kesänä sileillä matkoilla.
– Koemme, että treenimielessä voisi olla hyödyllistä juosta nopeustreenit kilpailuna, Neziri kertoo suunnitelmistaan.
Neziri saapui Tallinnan Kulttuurikattilaan seuraamaan kohuttua otteluiltaa. Kuva: Jussi Partanen
Nezirin mukaan tavoitteena on saada muutama kilpailustartti alle ennen kesän päätavoitetta, heinä-elokuun vaihteessa käytäviä Kalevan kisoja.
– Kalevan kisojen jälkeen aion keskittyä ensi vuoden aitakauteen, hän vahvistaa.
Neziri, 33, juoksi viime kesänä uuden satasen aitojen ennätyksensä 12,73.