Entisen kansanedustajan Ano Turtiaisen, joka on muuttanut Venäjälle, vanha grillirakennus on noussut Mäntsälässä McDonald’s-ravintolan viereen. Kuva: Lauri Puintila
Mäntsälään on noussut Ano Turtiaisen (vkk) grilliin liittyvä asiakastila.
Autoliikkeen pihalle pystytetty, iglua muistuttava paviljonki on muodostunut Mäntsälässä paikalliseksi nähtävyydeksi. Samankaltaista se oli aikaisemmin myös Juvalla, jossa Turtiainen toimi konkurssiin menneessä ravintolassaan.
Entisen grillin pystytys autoliikkeen pihalle tapahtui viikon päivät sitten Keijo Lehtosen toimesta, joka tuntee Turtiaisen henkilökohtaisesti.
– Hän pyysi minua lähettämään kuvia, kun saamme sen pystyyn. Turtiainen lähetti myös kuvia minulle, kun tila oli Viikinki-grillinä, Lehtonen kertoo.
Lehtonen on kokenut yrittäjä, joka pyöritti 1980-luvulla Someron ensimmäistä hampurilaisravintolaa.
Yhdysvalloissakin autokauppaa tehnyt Lehtonen ajeli noin neljä vuotta sitten Juvan suunnalla, kun hän huomasi Turtiaisen ja tämän vaimon entisen ravintolan, joka oli muodostunut paikalliseksi maamerkiksi.
– Ajelimme siellä emännän kanssa, kun pysäytin auton. Rupesin neuvottelemaan rakennuksen maahan tuoneen yrityksen kanssa. Se seisoi pihalla, ja painetta oli monelta taholta. Tilanne oli se, että vuokrat olivat maksamatta. Maahantuontifirma hoiti rästit pois, ennen kuin sain luvan aloittaa purkamisen, Lehtonen kertoo.
Mäntsälässä on pohdittu, mitä tämän oven taakse mahdollisesti tulee, esimerkiksi kappeli. Kuva: Lauri Puintila
Paviljonki oli purkamisen jälkeen nelisen vuotta rekan perävaunussa, kunnes kesän alussa Lehtonen aloitti sen pystyttämisen neljän miehen voimin.
– Meillä meni siihen puolitoista viikkoa, Lehtonen kertoo pystytyksestä.
Lehtosen mukaan hän on hakenut pystytykselle rakennusluvan Mäntsälän kunnasta.
Raskaasti velkaantunut Ano Turtiainen päätti yhdessä puolisonsa Minna Turtiaisen kanssa vaihtaa maisemaa viime vuoden lopulla. Pariskunta muutti Venäjälle ja päätti hakea pakolaisstatusta.
He jättivät taakseen suuria velkoja. Ano Turtiaisella oli viime syksynä ulosotossa noin 130 000 euroa. Minna Turtiaiselta perittiin ulosotossa alkuvuodesta 200 000 euroa.
Lisäksi pariskunnan Mikkelin-asunto otettiin taloyhtiön hallintaan kolmeksi vuodeksi maksamattomien yhtiövastikkeiden vuoksi.
– Yritin kysyä häneltä, mitä hän aikoo tehdä Moskovassa, Lehtonen kertoo.
Ano ja Minna Turtiainen saivat joulukuussa Venäjältä virallisen statuksen, joka määrittelee heidät ”pakolaisiksi”. Turtiainen on kuvannut turvapaikkaansa poliittiseksi. Kuva: VKontakte / PVRO / ruutukaappaus
Tuhannen taalan kysymys Lehtoselle on se, mitä Turtiaisen vanhaan grilliin Lahdenväylän viereen tulee. Tämä on herättänyt keskustelua Mäntsälässä.
– Yritin viime vuonna tarjota sitä Mäntsälän torille, mutta kunta on niin vanhanaikainen. Pystytin sen omalle tontille, jotta ei tarvitse maksaa vuokria.
– Olen saanut paljon kysymyksiä asiasta, mutta olen vastannut kaikille, etten itsekään tiedä. Joku on ehdottanut, että siitä pitäisi tulla kappeli. Toiset ovat ehdottaneet kesämyymälää. Meidän yrityksemme täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Ainakin siinä voisi järjestää kunnon juhlat, Lehtonen suunnittelee.
Lehtonen ei paljasta, kuinka paljon hän maksoi Puolassa valmistetusta Mäntsälän uudesta maamerkistä, jonka vieressä ovat myös Teslan latauspisteet.
– Puolassa tuollainen maksaisi tällä hetkellä 68 000 euroa. Siihen sisältyvät kaikki osat, mutta ei vielä kokoamista. Tuo on elementeistä tehty. Siinä avautuvat kaikki ikkunat samalla tavalla kuin lokinsiipiovet autoissa, Lehtonen kertoo.