Hyvinvointialue on ottanut edun käyttöön työntekijöiden houkuttelemiseksi. Tarja Aatonen uskoo, että edun poistaminen voisi aiheuttaa työnantajalle maineongelmia. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Päijät-Hämeen hyvinvointialue tavoittelee 17 miljoonan euron lisäsäästöjä, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Hyvinvointialue aikoo saavuttaa säästöjä muun muassa vähentämällä henkilöstökuluja, vuokratyövoiman käyttöä ja sairauspoissaoloja.
Kuitenkin eniten tunteita on herättänyt se, että hyvinvointialueen työntekijät ovat menettämässä ePassin.
SuPerin Päijät-Hämeen ammattiosaston puheenjohtaja Tarja Aatonen kertoi ESS:lle, että etuus on ollut erityisen tärkeä pienituloisille. SuPer edustaa muun muassa lähi- ja perushoitajia.
– Tämän vuoksi työntekijät ovat nyt melko surullisia, Aatonen toteaa ESS:lle.
Aatonen arvioi, että ePassin poistaminen heikentäisi työntekijöiden hyvinvointia. ePassilla voi maksaa esimerkiksi erilaisia liikuntapalveluja ja kulttuurielämyksiä.
Aatonen kuitenkin muistuttaa, että kustannusleikkauksista päättää aluehallituksessa ja -valtuustossa, ja päätöksiä ei ole vielä tehty.
ePassi on ollut säästökohteena myös muualla. Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme ilmoitti aiemmin tänä vuonna, että se poistaa lounasedun kaikilta työntekijöiltään ja ePassi-etua vähennetään.
– On harmillista, että ePassi-etuun jouduttiin tekemään muutoksia. Toisaalta ehdotuksia asiasta tuli neuvottelujen aikana henkilöstöltä työnantajalle, henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen kommentoi tiedotteessa.
Kanta-Häme tiedotti tavoittelevansa noin kuuden miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.