Helsinki-Vantaalle takaisin kääntynyt lentokone oli Airbus A321. Kuva: Handout
| Päivitetty 21:01
Rodokselle suuntautunut Finnairin lento joutui tiistaina tekemään U-käännöksen Helsinki-Vantaalle teknisen ongelman vuoksi.
Ennen kello neljää lähtenyt matkustajalento teki täyskäännöksen Liettuan yllä ja palasi Helsinki-Vantaalle tiistai-iltapäivänä, käy ilmi Flightradar-palvelusta.
U-käännöksen syynä oli tekninen ongelma, jonka ilmettyä lennon kapteeni päätti, että paluu lähtöpisteeseen oli paras vaihtoehto, kerrotaan Finnairin viestinnästä.
Teknisen ongelman tarkempia tietoja ei ole eritelty viestinnässä.
Noin puoli kahdeksan aikaan matkustajat odottivat yhä lentokoneessa lähtöä Helsingistä Rodokselle.
Finnairin viestinnästä kerrotaan, ettei tilanne ole vaatinut koneen vaihtamista.
Viestinnän mukaan koneessa on odotusaikana tarjottu ruokaa. IS:ään yhteydessä olleiden matkustajien mukaan näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
– Meille ei ole tarjoiltu mitään ruokaa eikä juomia, lomaansa odottava Néa toteaa.
Monet matkustajat ovat kertoneet IS:lle samasta asiasta.
Rodokselle suuntautunut lento laskeutui takaisin Helsinkiin Néan mukaan noin kello kuusi. Matkustajille on ilmoitettu, että koneen uusi lähtöaika on tiistai-iltana kello kahdeksan.
Matkustamo on täynnä ihmisiä, ja pitkästä odotuksesta ovat Néan mukaan erityisesti lapset kärsineet.
Osa matkustajista on ollut tyytymätön siihen, kuinka huonosti lähdön viivästymisestä on tiedotettu.