Haapaveden suihkulähde on vakiinnuttanut paikkansa kaupungin sydämessä.

Suihkulähde saatiin kaupungin osallistuvan budjetoinnin hankkeen myötä. Kuva: Haapaveden kaupunki

Haapaveden kriitikoiden kohteena ollut suihkulähde suihkuaa tänä kesänä vaatimattomaan kolmen metrin korkeuteen.

Tämä on haapavetisten toivomus. Kaupunginjohtaja Esa Jussila kertoo, että suihkulähteen suuttimista äänestettiin Haapaveden elinvoimamessuilla.

Nykyinen, sientä muistuttava suutin voitti äänestyksen selkeästi. Suihkulähde pulppuaa edelleen Kirkkojärvessä eli Haapajärvessä.

Voimakkaammat suuttimet on jo tilattu. Uudet suuttimet suihkuttaisivat vettä paloruiskun tapaan.

Jussilan mukaan tilatut suuttimet tullaan säilyttämään.

– Ehkä ne voidaan tarvittaessa vaihtaa yleisön toiveiden mukaan, hän toteaa.

Suihkulähde on kuvassa keskellä. Kuva: Haapaveden kaupunki

Pohjois-Pohjanmaan Haapavedelle saatiin viime kesänä uusi suihkulähde. 10 000 euroa maksanut suihkulähde oli odotettua pienempi, mikä herätti monien huvittuneisuuden.

Pölyn laskeuduttua suihkulähteestä on tullut rakastettu osa paikallista kulttuuria.

Jussila kertoo, että tänä vuonna syntyville haapavetisille lahjoitetaan suihkulähde-teemaiset bodyt.

Suihkulähde oli Haapaveden keskeinen teema myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa.

Noin 6 000 asukkaan Haapavedellä suihkulähteestä on tullut todellinen nähtävyys.

– Suihkulähteeseen on suhtauduttu myönteisesti ja kiinnostuneesti, Jussila kertoo.

Jussila toivoo, että kohde houkuttelee kävijöitä myös tänä vuonna.

YK