Hangosta löytyi kranaatti kirkon läheisyydestä

Alapohjan jätteiden raivaustyö keskeytyi kranaatin vuoksi. Kuva: Balcer / Wikimedia Commons

Puolustusvoimien raivaajapartio poisti Hangossa kirkon alta löytyneen räjähtämättömän sodanaikaisen kranaatin maanantaina.

Kranaatti löytyi sattumalta edellisellä viikolla, 11. toukokuuta.

Helsingin ortodoksinen seurakunta ilmoittaa, että Pyhien apostolienvertaisten Magdalan Marian ja Vladimir Kiovalaisen kirkon alapohjasta löytyi räjähtämätön sodanaikainen kranaatti orgaanisen jätteen raivaustyön yhteydessä.

– Työntekijä soitti heti hätäkeskukseen ja poliisille. Saimme tarkat ohjeet toimintaan. Raivaustyö keskeytettiin ja varmistettiin, että kirkko on tyhjennetty ja käyttökiellossa. Poliisi määritteli asian salaiseksi, kunnes kranaatti saadaan onnistuneesti poistettua alapohjasta, kertoo kirkon vahtimestari Tuuli Santakari seurakunnan tiedotteessa.

Kranaatin poistanut Kaartin jääkärirykmentin raivaajapartio tutki alapohjan muiden räjähteiden varalta.

Seurakunta kertoo, että alapohjan orgaaninen jäte, kuten paperi ja eristeet, vaikeuttivat tutkimusta. Raivaajapartio kuitenkin piti tilaa turvallisena ja uusien kranaattien löytymistä epätodennäköisenä.

– Pidän vahingoilta säästymistä osoituksena Jumalan varjeluksesta. Kirkossa kannetut rukoukset sekä pyhien esirukoukset on kuultu. Arvostan vahtimestari Tuuli Santakarin sekä korjaustyötä tehneiden ja puolustusvoimien ammatillista toimintaa, kertoo seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.

Kyseinen kirkko on rakennettu ja vihitty käyttöön vuonna 1895. Kuva: Balcer / Wikimedia Commons

Seurakunta arvelee, että kranaatti on todennäköisesti päätynyt kirkon alapohjaan sodan päättymisen jälkeen.

Neuvostoliitto perääntyi ja luopui vuokralla olleesta Hangosta vuonna 1941. Neuvostoliiton sotilaat miinoittivat tuolloin kirkon. Ilmeisesti sen alle heitettiin kranaatti.

– Kuin ihmeen kaupalla kirkko kuitenkin säästyi, eivätkä kranaatti tai miinat räjähtäneet. Tätä voidaan pitää Jumalan ihmeenä, tiedotteessa todetaan.

Seurakunta kertoo, että Hangon kirkko kuuluu Helsingin ortodoksisen seurakunnan vanhimpiin ja historiallisesti merkittävimpiin kirkkorakennuksiin. Kirkko on rakennettu ja vihitty käyttöön vuonna 1895.

YK