Mari Leppänen, Maaret Kallio ja Jenni Haukio keskustelivat Toivon illassa Suomiareenassa tiistaina. Kuva: Jussi Partanen
Pori
Keski-Porin kirkon puistoon oli tiistai-iltana kokoontunut suuri joukko ihmisiä kuuntelemaan, mitä vinkkejä toivoon antoivat piispa Mari Leppänen, psykoterapeutti Maaret Kallio sekä tohtori Jenni Haukio.
Kallio nosti esiin, että synkkyyden keskellä on aina myös iloisia hetkiä, osana Suomiareenaa tapahtuvaa paneelikeskustelua.
– Vaikka olemme tietoisia maailmantilanteesta, me istumme nyt rauhassa ja turvassa, ja ihmiset kuuntelevat levollisesti. On raskaita ja vaikeita asioita, mutta myös hyviä asioita, hän huomautti katsojia tarkastellen.
Kuuntelemisen rauhallisuus näkyi yleisössä. Katsomon jokainen penkki oli täynnä, joten monet seisoivat lavan sivuilla tai jopa istuivat ja makailivat katsomon portailla ja nurmella sen edessä.
Maaret Kallio totesi, että ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa elämässään kuin pysyä toiveikkaina.
– Minua lohduttaa ajatus siitä, että ihmiset ovat selvinneet historiassa todella synkistä ajoista ja vaikeista tapahtumista. Eivät välttämättä yhden ihmisen elämän aikana, mutta elämän ketjussa.
Piispa Mari Leppänen oli äskettäin osallistunut pyhiinvaellukseen. Kuva: Jussi Partanen
Monen tulevaisuudenusko ja -toivo on tällä hetkellä koetuksella, sillä maailmaa vaivaavat huonot uutiset.
Leppäsellä oli ongelmaan liittyviä konkreettisia ratkaisuehdotuksia. Hän oli itse äskettäin ollut virkavapaalla, koska kaipasi toivoa ja rohkaisua. Rauhoittumiseen kuului muun muassa pyhiinvaelluksia.
– Huomasin siellä, että luonto on paikka, joka vahvistaa toivoa. Vaikka luonnon tulevaisuus on yksi huolenaiheista, luonto on silti eheä maailma, jossa aistit avautuvat.
Toinen oppi oli sama kuin Kalliolla – ennenkin on selvitty. Tämä ajatus vahvistui Leppäselle ikivanhoissa luostareissa vieraillessaan, jotka ovat toimineet turvapaikkoina aiemminkin.
Kolmas oppi oli yhteisön merkitys. Leppänen kertoi kohdanneensa matkojensa aikana monia ihmisiä.
– Se todella vahvistaa toivoa!
Neljänä hän korosti arkisen ympäristön tärkeyttä. Vaikka kaukomaissa voi kokea valaistuksia, on toivon ja jaksamisen kannalta tärkeää, että jokapäiväisessä ympäristössä viitsii olla.
– Tärkeintä on juurtua niihin paikkoihin ja ihmisiin, jotka sinulle on annettu, ja tehdä siinä ympäristössä se, mitä voit.
Kolmikko innostui Eeva Kilvestä. Kuva: Jussi Partanen
Kallion vinkit olivat enemmän psykoterapeuttisia.
– Yleinen harhaluulo toivosta ja toivottomuudesta on, että toivo on yksilön voima. Luopukaa tästä luulosta nyt, hän kehotti yleisöä.
Kun toivottomuutta jakaa, se alkaa muuttua toivoksi, ja toivo taas ketjuuntuu, Kallio selitti.
Kolmikko ideoi myös aikuisten rippikoulun, johon Kallio ilmoittautui innokkaasti isoseksi. Haukio uskoi, että moni voisi innostua yhdessä tekemisestä ja hiljentymisestä, ja vitsaili näkevänsä yleisön seuraavan kerran siellä.
Lisäksi Haukio nosti esiin taiteen voiman toivon lisäämisessä. Kolmikko kehui Eeva Kilven teosta Ihmisen ääni vuodelta 1976. Siinä on paljon, mihin Kallio sanoi samastuvansa.
Leppänen mainitsi lainanneensa kirjan juhannuksena mökkipaikkakunnan kirjastosta, mutta ei ollut vielä ehtinyt sen pariin.
Haukio kysyi, kuinka moni yleisössä oli lukenut kirjan. Käsiä nousi mukavasti pystyyn.
– Ja loput huomenna kirjastoon lukemaan, Haukio kehotti hyväntuulisesti.