Himos Juhannus -festivaalin osallistujat jakoivat IS:lle vinkkejä iskurepliikeistä.
Juhannusjuhliin on suositeltavaa ottaa tänä vuonna mukaan sateenvarjo.
Juhannuksen sää näyttää nykyisten ennusteiden mukaan sateiselta, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela.
Sääennuste on vielä epävarma, ja Koskelan mukaan se on vaihdellut melkoisesti.
– Ennusteen mukaan juhannusaattona perjantaina sateinen vyöhyke ulottuu Itä- ja Pohjois-Lapista Pohjois-Karjalaan, Koskela toteaa.
Sateet eivät kuitenkaan rajoitu vain Lappiin ja Pohjois-Karjalaan, vaan satunnaisia sadekuuroja voi esiintyä myös muualla Suomessa.
Päivälämpötilat vaihtelevat. Etelä-Suomessa lämpötila nousee korkeimmillaan 20–23 asteeseen.
– Tältä osin Etelä-Suomessa näyttää ainakin olevan lämmintä. Vastapainona pohjoisessa voi huonolla tuurilla olla alle 10 astetta lämmintä, Koskela sanoo.
Juhannusyö näytti tältä Joutsassa vuonna 2020. Kuva: Lukijan kuva
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n kuukausiennusteen mukaan juhannusviikolla sää on vaihtelevaa ja epävakaata.
Matalapaine vaikuttaa Suomen itäpuolella, mikä voi tuoda Suomeen keskimääräistä enemmän pohjoisesta tulevia ilmavirtauksia.
Lämpötilat ovat keskimääräistä korkeampia suuressa osassa maata. Maan eteläosassa ollaan kuitenkin lähellä viikon tavanomaista keskilämpötilaa.
Euroopan yllä on juhannusviikolla korkeapainealue, ja suuressa osassa Eurooppaa on keskimääräistä lämpimämpää. Itäisessä Euroopassa sää on kuitenkin paikoin tavanomaista viileämpää.