Jyrki Lehtolan kolumni: Garden Helsinki – mistä on kyse

Poliitikkojen sekä median ja sosiaalisen median asiantuntijoiden oli määrä aloittaa kesäloma.

Poliitikot halusivat osoittaa, että he pystyvät juhlimaan Ruisrockissa myös selvin päin ja kyselivät Zeitgeist-konsulteiltaan, kuka Ruisrockin esiintyjistä on tänä vuonna erityisesti odotettu.

Medialla oli valmiina poliitikoille tiukka kysymys ”Ketä Ruisrockin esiintyjää odotat eniten?” sekä useita juttuja punkkikysymyksistä, sairauksista ja asumisesta.

Sosiaalisen median asiantuntijat laiskottelivat jatkamalla Wille Rydmanin kritiikkiä.

Loma päättyi heti. Yhtäkkiä oli tarpeen olla asiantunteva töölöläisestä jääkiekkokaukalosta, joka tuskin koskaan valmistuu.

Näin asiat etenivät:

Äijät olivat lobanneet Garden Helsinkiä toisille äijille jo pitkään esittelemällä suunnitelmia jokaisen suomalaisen unelmasta: mahdollisuudesta asua jäähallin yläkerrassa samassa rakennuksessa hotellin, toimistojen, suurkonserttien ja ravintoloiden kanssa.

Paikoin Garden Helsinkiä ihmeteltiin.

Miten äijät onnistuivat saamaan kaukalolleen 35 miljoonaa samaan aikaan, kun koko maan liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen myönnettiin vain 15,4 miljoonaa euroa?

Ihmettely unohtui, sillä jäähän piirretty keskiviiva maan tavan ja korruption välille oli ajan myötä hävinnyt.

Lopulta Vantaan Sanomissa kysyttiin, miten äijät saivat tämän jatkuvasti supistuvan ja tappiota tekevän ideansa läpi hallitukselle.

Nyt olisi voinut alkaa puhe rakennusyhtiöiden ja poliitikkojen elinikäisestä liitosta.

Koska ihmissuhteet ovat nostureita kiinnostavampia, alkoi keskustelu poliitikkojen suhteesta toisiinsa, varmaan pääministeri Petteri Orpo ja Garden Helsingin Jan Vapaavuori sopivat asiasta keskenään saunassa Sanna Marinin pilkkaamisen lomassa.

Tietoa oli vaikea saada, mutta se ei ole vuosiin haitannut ketään.

Sosiaalisen median asiantuntijat heräsivät uutisoimaan, että korruptiota, mitä muuta voi nykyhallitukselta odottaa.

Iltalehdessä äijien lakeija Lauri Nurmi ilmoitti, että kaikki on sujunut asianmukaisesti ja kutsui kaukaloa ”kulttuurihankkeeksi”, koska siellä voisi uransa alamäessä ehkä esiintyä Taylor Swift, mutta tuskin kuitenkaan.

Lopulta äijät kömpivät ulos saunasta, pukivat puvut päälleen ja saapuivat selittämään medialle, ettei täällä ole mitään nähtävää.

Ensin Petteri Orpo piti tiedotustilaisuuden medialle ja antoi kuvan hankkeesta, jota kukaan ei ajanut, se vain tapahtui. Yhtäkkiä Garden Helsinki oli kuin 35 miljoonan euron liikenneonnettomuus, josta ei myöskään voi etukäteen tehdä vaikutusarvioita.

Garden Helsinki -uutisoinnin iloluontoisimman lausunnon antoi valtiovarainministeri Riikka Purra: ”Kieltäydyin tapaamasta Jan Vapaavuorta”.

Siitä huolimatta A-Studio oli kutsunut Vapaavuoren vieraakseen toiveenaan, että varmaan se alkaa itkeä ja pyytää anteeksi, koska olemme kovan luokan journalisteja.

Konsulttitoimisto Milttonillakin käväissyt Vapaavuori on lobbauksen ammattilainen, mitä ei valitettavasti huomattu A-Studiossa.

Ensin Vapaavuori vertasi Helsinki Gardenin rahoitusta Tampereen Nokia Arenan saamaan rahoitukseen, koska maailmassa tulee olla oikeudenmukaisuutta edes areenarahoituksessa. Kun puheeksi tuli se, että Nokia Arenalla menee niin huonosti, että rahoittaminen kaatuu veronmaksajien päälle, Vapaavuori ilmoitti ”Mä en tykkää vertailla meidän hanketta mihinkään muuhun hankkeeseen”. Ok!

Koska avoimuusrekisteriin ei ilmoitettu Vapaavuoren lobbaustapaamisia, ne olivat Vapaavuoren mukaan ”aika pienimuotoista yhteydenottoa”, joissa ”tavattiin muutamia kertoja”, mutta muuttuivat puheenaiheen vaihtuessa ”lukuisiksi, jatkuviksi keskusteluiksi”.

Ja koska äijät olivat ymmärtäneet, että projektia kannattaa kohun keskellä myydä muullakin kuin äijillä ja urheilulla, Vapaavuori valitteli, kuinka on ”todella noloa, että suomalainen nuoriso joutuu lähtemään Tukholmaan ja Tallinnaan katsoakseen jotain megatähtiä”, sillä nuorison ahdistus on seurausta siitä, kun nolottaa katsella äijiä, jotka eivät saaneet mitä halusivat.

iOSjääkiekkoYK