Kai-Pekka Savolainen hävisi jäljet vuonna 2020 – esitutkinta saatiin päätökseen

Kuva: Poliisi, Timo Aalto

Pohjanmaan poliisi on saanut päätökseen poikkeuksellisen pitkän esitutkinnan.

Kyseessä on Kai-Pekka Savolaisen henkirikoksen esitutkinta, joka alkoi vuonna 2020.

40-vuotias Savolainen surmattiin Seinäjoella marraskuussa 2020. Poliisi esitti kesällä 2021 viittä henkilöä vangittavaksi. Nyt poliisi ilmoittaa, ettei asiassa epäillä uusia henkilöitä.

Tutkinta alkoi kadonneen henkilön tapauksena marraskuussa 2020. Kesäkuussa 2021 Savolainen löydettiin kuolleena Seinäjoen Kasperista. Poliisin arvion mukaan henkirikos tapahtui marraskuun lopulla vuonna 2020, minkä jälkeen asiaa alettiin tutkia murhana.

Poliisin mukaan tutkinta on ollut aktiivista koko esitutkinnan ajan, eli noin kuuden vuoden ajan.

– Tutkinnan aikana suoritettiin laajoja ja vaativia teknisiä rikostutkimuksia sekä haastavaa taktista tutkintaa. Lisäksi esitutkinnassa hyödynnettiin monipuolisesti erilaisia pakkokeinoja, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Merkittävä osa tutkinnasta liittyi tekniseen rikostutkintaan, lukuisten teknisten näytteiden tutkimiseen sekä niiden tulosten analysointiin. Poliisin mukaan myös yleisöltä saatu tieto on ollut tärkeää tutkinnan etenemiselle.

Tutkinta siirtyy seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaan murhaepäilynä.

Ilta-Sanomat raportoi aiemmin, että murhasta epäillään viittä seinäjokelaismiestä. IS:n saamien asiakirjojen mukaan yksi epäillyistä riiteli Savolaisen kanssa ennen surmaa.

Todistajat ovat kertoneet poliisikuulusteluissa, että Savolaiselle ja 53-vuotiaalle miehelle syntyi sanaharkkaa, minkä lisäksi he painivat ja löivät toisiaan nyrkein yksityisasunnossa.

Lisäksi yksi poliisin kuulemista todistajista väittää 53-vuotiaan miehen sanoneen, että ”laittoi Savolaisen kylmäksi”.

helleYK