Kaksi ulkomaalaista ylitti rajan laittomasti Venäjältä Suomeen Ilomantsin alueella.

Suomen itäisin rajatolppa on Ilomantsissa. Kuva: Seppo Kärki

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii epäiltyä laitonta rajanylitystä Venäjältä Suomeen Ilomantsin Möhkön alueella. Asiasta tiedottaa Rajavartiolaitos.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto otti maanantaiaamuna kiinni kaksi ulkomaalaista henkilöä epäiltyinä valtakunnan rajan ylittämisestä maastotietä Venäjältä Suomeen.

Rajanylittäjät tavoitettiin rajavartioston valvontahavaintojen perusteella. Kiinniotto sujui tiedotteen mukaan rauhallisesti. Henkilöt hakivat Suomesta turvapaikkaa.

Rajavartiosto on käynnistänyt esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta.

Tiedotteessa kerrotaan, että Pohjois-Karjalan alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun tapahtuneesta.

Rajanylittäjät on otettu seulontamenettelyyn. Seulonta-asetus tuli voimaan 12. kesäkuuta. Seulonnassa selvitetään rajanylittäjien henkilöllisyys ja se, muodostavatko he uhkaa sisäiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle. Heidät myös rekisteröidään EU:n Eurodac-tietokantaan.

Seulonta tehdään viimeistään seitsemän päivän kuluessa. Rajanylittäjien liikkumista rajoitetaan seulonnan ajaksi.

Tiedotteessa todetaan, että seulonta helpottaa henkilöiden ohjaamista seuraavaan asianmukaiseen menettelyyn, joka voi olla turvapaikkaprosessi tai maastapoistoprosessi.

iOS