Kotikaupunki kunnioittaa Arvi Lindin muistoa – ”Tärkeä ja merkittävä”

Ylen pitkäaikainen uutisankkuri Arvi Lind menehtyi sunnuntaiaamuna.

Lappeenranta aikoo kunnioittaa uutisankkuri Arvi Lindin, joka kuoli sunnuntaina. Kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen kertoo IS:lle, että Ylen tunnettu uutisankkuri on ”erittäin merkittävä ja tärkeä” henkilö lappeenrantalaisille.

– Kaupunki esittää syvimmät osanottonsa Lindin omaisille, Sallinen toteaa.

Lind syntyi Lappeenrannan läheisyydessä Lauritsalan kauppalassa, joka nykyisin kuuluu Lappeenrantaan.

Tuomo Sallisen mukaan Arvi Lind oli lappeenrantalaisille merkityksellinen. Kuva: Mikko Nikkinen

Sallinen mainitsee IS:lle, että Lindin muistamisesta päätetään tarkemmin maanantaina iltapäivällä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Arvi Lind menehtyi sunnuntaiaamuna 85-vuotiaana. Hän syntyi joulukuussa 1940 ja kasvoi Lauritsalassa. Lind muutti Helsinkiin vuonna 1962.

Koko kansan suosikiksi Lind nousi Ylen televisiouutisten ankkurina. Hänet palkattiin Ylelle vuonna 1965, ja ankkurina hän aloitti vuonna 1967.

Lind jäi eläkkeelle 38 vuoden toimittajauran jälkeen 15. lokakuuta 2003.

YK