Kouvolassa saavutettiin +29 asteen lämpötila – näin pitkään helle jatkuu

Uinti oli suosittua tiistaina Kouvolassa. Kuva: Jussi Eskola

Tiistaina mitattiin hellelukemia Kaakonkulmalla, ja lämpötilat olivat korkeita muuallakin maassa. Päivän korkein lämpötila mitattiin Kouvolan Utissa, jossa mittari nousi tarkalleen 29 asteeseen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula Ilta-Sanomille.

Aikaisemmin tiistaina helleraja ylitettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kun Virolahdella mitattiin 25,1 asteen lämpötila kello 11.50.

Helteiden ennakoidaan siirtyvän keskiviikkona Pohjois-Karjalaan, jossa mittarin odotetaan lähestyvän 30 astetta.

Ukkosia on myös odotettavissa. Rajusta ukkosesta ja voimakkaasta sateesta varoitetaan Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla.

Rakennuksen katolle asennettu lämpömittari näytti Kouvolassa tiistaina jopa +33 astetta, mutta virallinen mittaustulos Utissa jäi +29:ään. Kuva: Jussi Eskola

Koko Suomessa nautitaan lämpimästä säästä, sillä Lapissakin lämpötila nousee keskiviikkona yli 20 asteeseen.

Keskiviikon jälkeen kuumin ilmamassa näyttää siirtyvän itään, mikä laskee lämpötiloja Suomessa jonkin verran. Yli 20 astetta pysytellään kuitenkin laajalti viikonvaihteeseen asti.

– Lämpimimmät ilmamassat ovat perjantainakin itärajan läheisyydessä. Sadekuuroja voi kuitenkin esiintyä tiheästi, mikä voi hieman hillitä lämpötilojen nousua, Hoppula toteaa.

Viileämpää ilmaa alkaa virrata Suomeen luoteesta, mutta perjantaina Etelä-Lapissakin voi olla vielä parikymmentä astetta lämmintä. Viikonlopun edetessä parinkymmenen asteen lämpötiloja riittää edelleen Etelä- ja Keski-Suomeen.

Viikonlopun jälkeen lämpötilat näyttävät laskevan jonkin verran, ja eri puolilla maata on odotettavissa myös sateita.

hellelämpötila