Kova ulosajo Helsingin Munkkiniemessä

Paikalle tilanteen selvittämiseksi saapuivat poliisi ja ensihoitohenkilöstö. Kuva: Lukijan kuva

Nuori mieskuljettaja törmäsi lauantaina Helsingin Munkkiniemessä autollaan puuhun. Läheisellä venekerholla aikaa viettänyt silminnäkijä kertoi IS:lle, että hän kuuli ystäviensä kanssa kovan törmäysäänen noin yhden aikaan aamuyöllä.

Hän meni ystäviensä kanssa tarkistamaan tilannetta, kun hälytysajoneuvot saapuivat paikalle.

Mieskuljettaja oli ajanut puuta päin. Poliisin mukaan hänellä oli kyydissään neljä matkustajaa.

Tutkinnanjohtaja Anssi Enqvistin mukaan kuljettaja oli ajanut suurella nopeudella ulos tieltä.

– Hän on menettänyt auton hallinnan ja auto on sittemmin ajautunut kyljelleen.

Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.