Tältä näytti lauantaina Senaatintorilla Helsingissä ennen Pride-kulkueen alkamista.
Lue tiivistelmä
Suomen Lääkäriliitto on tuominnut Helsinki Pride -kulkueessa esillä olleet kyltit, joissa mainittiin lääkäreitä nimeltä. Yhdessä kyltissä lääkäreitä vaadittiin ”alas” ja ”helvettiin”.
Kyltit kohdistuivat sukupuoli-identiteetin tutkimuksen parissa toimiviin lääkäreihin, ja ne olivat näkyvissä Trans ry:n ja Aurora Helsingin ryhmittymässä.
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) on esittänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen sukupuolidysforiaa hoitavien lääkärien turvallisuudesta.
Helsinki Priden mukaan lääkärit ovat vallanpitäjiä, ja heidän kohtaamansa kritiikki kuuluu mielenosoitusoikeuden ja sananvapauden piiriin.
Näytä lisää
Suomen Lääkäriliiton mukaan lauantain Helsinki Pride -kulkueessa oli kylttejä, joissa yksittäisiä lääkäreitä mainittiin epäasiallisesti.
– Lääkäriliitto ei hyväksy lääkäreihin, eikä muihin ihmisiin tai ryhmiin, kohdistuvaa maalittamista, liitto toteaa sosiaalisessa mediassa.
– Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä, ja viranomaisia saa kritisoida. Kyseisissä kylteissä on kuitenkin ylitetty asiallisen kritiikin rajat.
Lääkäriliitto kertoo olleensa yhteydessä Helsinki Pride -organisaatioon asiasta. Lääkäriliitto oli tänä vuonna Helsinki Priden yhteistyökumppani.
Ainakin yksi kyltti, jossa mainittiin lääkäreitä nimeltä, näkyy kylttiä kantaneen ryhmittymän Instagram-julkaisussa. Kyltissä yhtä lääkäriä vaaditaan ”alas” ja muita lääkäreitä ”helvettiin”.
Nimeltä mainitut lääkärit työskentelevät tai ovat ainakin työskennelleet sukupuoli-identiteetin tutkimuksen parissa.
Kyltti nähtiin Trans ry:n ja Aurora Helsingin sekä Transpoli jäähylle! -ryhmittymässä. Trans ry kertoo Instagramissa, että ryhmittymään osallistui noin tuhat ihmistä.
Aurora Helsinki ilmoittaa verkkosivuillaan, että Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimisen ”ongelmat henkilöityvät” tiettyihin lääkäreihin.
Järjestöjen Instagram-julkaisussa on myös toinen kyltti, jossa lukee ”ei portinvartijoille”. Kyltissä ei kuitenkaan mainita ketään henkilöitä.
Päivi Räsäsen kasvot sateenkaarilipussa. Kuva lauantailta Kaivopuistosta. Kuva: Mikko Suutarinen
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd), joka on ammatiltaan lääkäri, on esittänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen ”sukupuolidysforiaa hoitavien lääkärien ja tutkijoiden turvallisuudesta sekä heidän kohtaamastaan häirinnästä ja painostuksesta”.
Sukupuolidysforialla tarkoitetaan voimakasta pahoinvoinnin ja ahdistuksen tunnetta, joka johtuu sukupuoliristiriidasta.
Räsänen on myös lähettänyt asiasta kirjeen Helsinki Pridelle. Hän julkaisi kirjeensä avoimesti Facebook-tilillään.
Räsänen mainitsee kirjeessään, että lauantain Pride-kulkueessa oli esillä myös sateenkaarilippu, jossa on Räsäsen kasvot, joiden päällä on kieltomerkki.
Helsinki Pride on julkaissut oman kannanottonsa vastauksena Räsäselle.
Helsinki Priden mukaan osallistujat tuovat mielenosoitukseen omat kylttinsä mukanaan.
Helsinki Priden mukaan kylttien tarkoituksena on tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mutta myös nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun vähemmistöjen kokemaa syrjintää, epäkohtia ja eriarvoisuutta.
– Päivi Räsänen ja transpolin lääkärit ovat instituutioita, poliittisia päättäjiä ja vallanpitäjiä, joiden tekemillä päätöksillä ja julkisilla ulostuloilla on merkittävä vaikutus ihmisten elämään. Helsinki Pride -yhteisön näkemyksen mukaan vallanpitäjiin kohdistuva huomio ja heidän toimintansa arvosteleminen kuuluu olennaisesti mielenosoitusoikeuden ja sananvapauden piiriin.
Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimus on keskitetty Husiin ja Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (Tays).
Sukupuoliristiriidalla tarkoitetaan tilannetta, jossa syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa henkilön omaa kokemusta sukupuolestaan, kerrotaan Terveyskirjaston nettisivuilla.
Tutkimuksiin tulevat henkilöt saattavat kokea olevansa transsukupuolisia tai heidän sukupuoli-identiteettinsä vaatii muutoin selvittelyä, Taysin sivuilla kerrotaan.
Sukupuoli-identiteetin tutkimuksessa tuloksena voi olla transsukupuolisuuden diagnoosi, Terveyskirjastossa kerrotaan.