Lapsi jäi hissin väliin Jyväskylässä

Pelastuslaitoksen mukaan tilanne ei kestänyt pitkään. Kuva: Markku Piilema

Jyväskylän Halssilan alueella koettiin lauantaina aamupäivällä hälyttävä tilanne, kun pikkulapsen käsi jäi puristuksiin hissin oven väliin paikallisessa kerrostalossa.

Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen asiasta kello 11.45, ja paikalle kiirehti kolme pelastuslaitoksen yksikköä.

– Kyseessä oli alle kouluikäinen lapsi, jonka käsi oli jäänyt jumiin hissin oven väliin tuntemattomasta syystä, kerrotaan pelastuslaitokselta.

Välikohtaus saatiin kuitenkin nopeasti ratkaistua, eikä lapselle aiheutunut vammoja.

– Tilanne oli ohi noin kymmenessä minuutissa, kertoo päivystävä pelastusviranomainen.

Pelastuslaitos ei tarkemmin osannut kertoa, minkälaisesta hissistä oli kyse.

YK