Kalastaminen on kielletty Espoon uimarannoilla. Kuva: Johanna Erjonsalo / HS
Espoon Klobbenin uimarannalla Soukassa nähtiin erikoinen tilanne, kun isä kalasti lapsensa kanssa aivan uimareiden läheisyydessä, raportoi Länsiväylä.
Espoon kaupungin verkkosivustolla todetaan, että kalastaminen on kielletty uimarannoilla tai niiden läheisyydessä uimareiden turvallisuuden varmistamiseksi.
– Virveli voi vahingossa lentää toiseen suuntaan. Itsekin olin vedessä ja jouduin jatkuvasti tarkkailemaan taakseni, ettei koukku osu niskaani, espoolainen Lassi Jutto kommentoi Länsiväylälle.
Länsiväylän mukaan rannalla on kaksi kylttiä, jotka kieltävät kalastuksen alueella.
Espoo ei ole ainoa kaupunki, joka on kieltänyt kalastamisen uimarannoilla. Esimerkiksi Tampereen ja Kouvolan yleisillä uimarannoilla kalastaminen on myös kielletty.
Ilta-Sanomat kysyi viime kesänä lukijoilta, mikä käytös kesän suosituissa paikoissa ärsyttää. Yksi mainituista asioista oli kalastaminen uimarannoilla.
– Kalastus rannoilla, joilla on uimareita ja muita ihmisiä. On kohtuutonta heitellä virveliä tällaisissa paikoissa, 57-vuotias nainen totesi tuolloin.