Kuva: OUTI NEUVONEN / HS
Kesän kulttuuritapahtumissa keski-ikä näyttää olevan lähellä kahdeksankymmentä. On aiheellista pohtia, kuka tulee istumaan yleisössä kymmenen vuoden kuluttua.
Olin äskettäin tunnetussa kesätapahtumassa, joka on perustettu jo vuosikymmeniä sitten.
Lopuksi kaksi oopperalaulajaa esitti dueton, ja yleisö nousi seisomaan. Katselin ympärilleni taputtaessani. Lähes kaikilla oli harmaat hiukset. Monilla oli keppi tai rollaattori. Keski-ikä oli sellainen, jonka vakuutusyhtiö merkitsee lomakkeeseen kohtaan "korkea". Iloitsin siitä, että niin moni oli päässyt paikalle.
On hienoa, että kesätapahtumia järjestetään. Paluumatkalla junassa mietin kuitenkin asioita syvällisemmin.
Monilla kulttuuritapahtumilla on Suomessa haaste, josta ei juuri keskustella. Suuret ikäluokat ovat olleet vuosikymmeniä kulttuurin perusta. He ovat ostaneet liput ja täyttäneet katsomot. Nyt he alkavat vähitellen jäädä kotiin.
Mutta tuleeko nuoria heidän tilalleen?
Mutta tuleeko nuoria heidän tilalleen?
Totuus on, että nuoret eivät ole kadonneet kulttuurista. He käyvät monenlaisilla keikoilla ja rockfestivaaleilla, katsovat esityksiä puhelimistaan, jonottavat pop-up-tapahtumiin. He nauttivat kulttuurista, mutta tekevät sen omilla ehdoillaan ja omissa muodoissaan.
Perinteisiin kesätapahtumiin ei enää sitouduta ostamalla lippuja kuukausia etukäteen. Tämä tuo haasteita järjestäjille. Tapahtumia saatetaan joutua peruuttamaan, kun ei tiedetä, saapuvatko riittävästi katsojia.
Suomessa on lähes 500 festivaalia kesällä, eikä yleisöä riitä kaikille. Syitä yleisökadon taustalla on toki muitakin kuin pelkkä ikä tai suuri tarjonta. Esimerkiksi raha, internet tai ajan puute.
Ehkä kysymys ei ole siitä, kuinka saada nuoret tulemaan vanhoihin kulttuuritapahtumiin. Kiinnostavampaa on pohtia, kuka keksisi uusia tapahtumia uudelle yleisölle. Samalla pitäisi pyrkiä pitämään vanhat tapahtumat elinvoimaisina niin kauan kuin niiden yleisö nauttii niistä.
Sillä siinäkin on oma arvonsa: tapahtuma, joka palvelee sukupolveaan uskollisesti loppuun asti, ei ole epäonnistunut. Se on täyttänyt tehtävänsä. Sen päättyminen on normaali osa kiertokulkua.
Kuitenkin kulttuuri ei katoa, se vain muuttaa muotoaan. Niin kuin se on aina tehnyt.
Osa vanhoista tapahtumista saattaa joutua tilanteeseen, jossa niiden järjestäminen ei enää kannata. Ei tule dramaattista lopetusta, vaan hiljainen ilmoitus, että "tänä vuonna ei järjestetä".
Ne, jotka yrittävät uudistua väkisin, saattavat menettää vanhan yleisönsä ilman että uusi löytää tiensä perille. Vain pieni osa vanhoista tapahtumista selviää. Niillä on vahva brändi, hyvä rahoitus ja rohkeutta muuttua ajoissa.
Ehkä kysymykseni oli alun perin väärä.
Kyse ei ole siitä, miten vanhat kulttuuritapahtumat pelastetaan.
Kyse on siitä, miten luovutaan arvokkaasti – ja tehdään tilaa seuraaville.