Ilta-Sanomat tiedusteli lukijoiltaan, valitsevatko he autolla tehtävillä kauppareissuilla mieluummin parkkihallin vai pihapaikan. Kuva: Veera Korhonen
Kuopion uuden K-Citymarketin kauppias oli yllättynyt asiakkaiden tavasta pysäköidä mieluummin ulos kuin parkkihalliin, vaikka parkkihalli sijaitsee lähempänä liiketilaa, kertoi Savon Sanomat aikaisemmin.
Kauppias Harri Mattinen totesi SS:lle, että kaupan tilava parkkihalli on usein tyhjillään, vaikka sieltä on lyhin matka kauppaan.
– Meillä on ehkä syntynyt ajatusvirhe. Ehkä asiakkaat ajavat ulkoparkkiin vanhasta tottumuksesta, Mattinen sanoo.
Asiakkailta on saatu palautetta parkkijärjestelyistä. Asiakkaiden mielestä parkkihallin sisäänkäynti on autoille liian kapea.
Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, valitsevatko he autolla tehdyillä kauppareissuilla mieluummin parkkihallin vai pihapaikan, ja syitä valintaansa.
Vastauksia saatiin satoja, ja mielipiteet jakautuivat kummankin vaihtoehdon tueksi. Osa vastaajista esitti myös parannusehdotuksia nykyisiin parkkihalleihin.
Parkkihalliin tietysti ajan mieluummin. Esimerkiksi sateella on mukavampaa lastata ostokset autoon!
Pihapaikan ehdottomasti. Lähes kaikki parkkihallit ovat ahtaita tulo- ja poistumisväyliltään. Betonipylväät myös haittaavat liikennettä. Autot ovat nykyään leveitä ja suuria, mitä suunnittelijat eivät ole vielä huomanneet. Eivät ilmeisesti aja autoa.
Pihapaikan. Parkkihallin paikat ovat pieniä, ne on suunniteltu pikkuautoille. Yritäpä parkkeerata Audi 100, mahtuu just ruutuun mutta jos viereen tulee toinen iso auto, et pääse autoosi.
Valitsen aina pihan, jos suinkin mahdollista. Se on myös turvallisinta. Helppo tehdä turvallinen mummoparkki. Lisäksi parkkiruutuja tulisi levittää ainakin 20 cm. Myös ulkona olisi hyvä olla selkeästi merkitty muutama paikka peräkärry-auto yhdistelmälle, vaikka vähän kauempana parkkialueella.
Parkkihalli. Sateisella kelillä pysyy itse kuivana, aurinkoisena ei auto kuumene ja pakkasella hallipaikka pitää auton sulana. Parkkihalliin on myös helpompi viedä ostokset kärryllä kun ei ole reunakiveyksiä.
Sateella parkkihalliin, muuten pihalle. Pihalta on usein nopein reitti sisälle ja ulos. Lisäksi hallin ajohidasteet ovat ärsyttäviä töyssyjä.
Parkkihalli aina jos vaan mahdollista. Ihan vaan jo sään takia: jos sataa niin ei kastu. Suomessahan sataa melkeinpä kaiken aikaa ja on huono ilma.
Parkkihallien suunnittelijat eivät näytä ymmärtävän, millaista tilaa, valaistusta ja selkeyttä miellyttävä autolla sisäänajo ja parkkihallissa liikkuminen vaatii. Moni uusikin parkkihalli on sokkeloinen, opasteet huonot ja tolppia ja pylväitä täynnä. Hankkeen tilaaja voi myös katsoa itseään peiliin, jos asiakkaat pysäköivät mieluummin ulos auringonpaisteeseen.