Kysyimme nuorilta heidän näkemyksiään nikotiinipussien ikärajoista. Video: Lassi Rinne
Nuorilta aikuisilta kysyttäessä, nikotiinipussien ikärajaa voitaisiin nostaa 20 vuoteen.
– Nikotiinipussien käyttö on kasvanut valtavasti omassa ystäväpiirissäni, toteaa Sanni Salokangas, 24.
Salokangas arvioi suosion nousseen, koska nikotiinipusseja on helppo ja huomaamaton käyttää. Käytöstä on tullut sosiaalisesti hyväksyttävää, hän toteaa.
Salokankaan ystävä Katarina Hynynen, 24, on samoilla linjoilla.
Hynynen kertoo monien käyttävän nikotiinipusseja lähes koko ajan. Uuden pussin voi ottaa tunnin välein.
Sanni Salokangas ja Katarina Hynynen tukevat ajatusta nikotiinipussien ikärajan nostamisesta. Kuva: Lassi Rinne
THL:n asiantuntijat Hanna Ollila ja Otto Ruokolainen ehdottivat nikotiinituotteiden ikärajan nostamista 20 vuoteen mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa.
Tupakkalain tavoite vähentää nikotiinituotteiden käyttöä on heidän mukaansa hidastunut, koska nikotiinipussien myynti on vapautettu.
Lisäksi nikotiinipussien käyttö on yleistynyt erityisesti nuorten keskuudessa.
Nikotiinituotteiden ikärajan nostaminen olisi myös Daniel Baptistan, 23, ja Eemin, 20, mielestä hyvä idea.
He kertovat käyttäneensä aiemmin nikotiinipusseja ja olleensa niistä riippuvaisia.
– Suosittelen ikärajan nostoa lämpimästi. Nikotiini on melko vaarallista, ja siihen jää helposti koukkuun, Baptista toteaa.
Baptista mainitsee käyttävänsä nikotiinia nykyisin tupakan muodossa. Nikotiinituotteiden haittapuolena hän pitää rahanmenoa ja kielteisiä terveysvaikutuksia.
Nikotiinipussien käyttö voi aiheuttaa merkittävää haittaa suun terveydelle, kerrotaan THL:n verkkosivuilla.
Daniel Baptista, 23 ja Eemi, 20, toteavat, että nikotiinituotteiden ikärajaa voisi nostaa. Kuva: Lassi Rinne
Nikotiinipussit ovat kosketuksissa suun limakalvoihin, joten nikotiinille altistuminen tapahtuu tehokkaasti. Nikotiini nostaa sykettä ja vaikuttaa aineenvaihduntaan. Lisäksi se aiheuttaa riippuvuutta.
Nikotiinin imeytymistä tehostavat nikotiinipussien lisä- ja makuaineet voivat puolestaan ärsyttää suun limakalvoja. Laajempaa tutkimustietoa niiden terveysvaikutuksista ei toistaiseksi ole saatavilla.