Nelli irrotti punkin ja jäi tarkastelemaan sitä lähempää. Kuva: Nelli Vikström
Naapurin tilalla Janakkalassa hevosia hoitamassa ollut Nelli Vikström, 17, kohtasi tiistai-iltapäivänä erikoisen näkyvän parivuotiaan Nöpö-kissan turkissa.
– Huomasin, että kissassa oli punkki. Tarkastelin sitä tarkemmin, kun otin sen pois punkkilassolla. Siinä oli punkki kiinnittyneenä toiseen punkkiin. Molemmat liikuttivat jalkojaan, Vikström kertoo.
Toinen punkki oli pullea imemästään verestä, ja pienempi oli kiinnittynyt sen selkään.
– En ole varma, voiko se pienempi imeä verta toisesta. Olisi mielenkiintoista tietää.
Vikström ehti ottaa kuvan tästä erikoisesta tilanteesta ennen kuin hävitti punkit.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin jotain tällaista. Tänä kesänä on ollut huomattavasti enemmän punkkeja kuin aiemmin. Kissalla on punkkiliuosta niskassa, mutta se ei ole oikein auttanut.
Vikström kertoo, että koiran metsälenkin jälkeen hän on saanut irrottaa jopa kuusi punkkia sen turkista.
– Itselläni ei ole koskaan ollut punkkia iholla, ihme kyllä. Ei, vaikka olen työskennellyt hevosille laitumia ja muuta ulkona. Hevosilla, kissoilla ja koirilla punkkeja on runsaasti.
Alla oleva punkki on naaras, ja päällimmäinen on koiras. Kuva: Nelli Vikström
Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi analysoi kuvaa. Hän toteaa, että kyseessä on verta imenyt naaras, jonka selkään on kiinnittynyt koiras.
– Suvunjatkamisprosessi on tässä käynnissä, Sääksjärvi huomauttaa.
– Naaras imee verta, jotta se voi tuottaa suuren määrän munia. Se tarvitsee siihen runsaasti energiaa. Koiras on parittelemassa naaraan kanssa.
Sääksjärven mukaan koiras saattaa hieman imeä verta naaraasta, mutta se ei ole pääasiallinen tarkoitus.
– Naaras on ollut kiinni kissassa ensin ja viestittänyt feromonien avulla, että täällä olisi hyvä parittelupaikka. Kun kissa on liikkunut kasvillisuuden seassa, myös koiras on löytänyt tiensä paikalle.
Sääksjärven mukaan lisääntyminen on koiran kannalta järkevää, kun naaras on jo imenyt verta ja pystyy tuottamaan suuren määrän munia. Näin koiras voi levittää omia geenejään.
– Naaras on varmasti ollut isäntäeläimessä kiinni jo pari vuorokautta, koska se on noin iso. Koiraskin on saattanut olla siinä kiinni jo pitkään, sillä parittelu vie aikaa. Toimitus ei ole nopea prosessi.