Tuija Helander sai keuhkonsiirron. Video: Jussi Vierimaa
Puhelin soi. Puolitoista vuotta soittoa innokkaasti odottanut Tuija Helander vastasi. Sanat toisessa päässä saivat sykkeen kohoamaan.
– Nyt olisi keuhkot. Tuletko siirtoon, Helander muistaa äänen toisessa päässä kysyneen.
Vastausta ei tarvinnut pohtia pitkään. Helander oli valmis, sillä valmiudessa piti olla jatkuvasti. Soitto saattoi tulla milloin tahansa.
Helander hyvästeli nopeasti alle kouluikäisen poikansa ja omat vanhempansa, joiden luona hän oli toipumassa vakavasta hengitystieinfektiosta.
Sitten hän nousi paikalle soitettuun ambulanssiin, joka vei hänet Meilahden sairaalaan Helsinkiin.
Oli lauantai-ilta lokakuussa vuonna 2000. Seuraavana yönä Helander sai uuden mahdollisuuden elämään.
Helander, 65, on entinen huippu-urheilija, jonka päälaji oli 400 metrin aitajuoksu. Hän on muun muassa voittanut useita Suomen mestaruuksia lajissaan.
Vuonna 1986 hänellä todettiin ilmarinta vasemmassa keuhkossa. Keuhkopussin sisälle pääsi ilmaa, mikä painoi keuhkoa kasaan ja aiheutti hengitysvaikeuksia.
Keuhko leikattiin ja harjoittelu jatkui entiseen tapaan, jopa paremmin. Seuraavana vuonna Helander kilpaili yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Roomassa ja sijoittui viidenneksi.
– Se oli paras vuosi, Helander toteaa nyt.
Tuija Helander vuonna 1987 Lahdessa. Helanderin mukaan vuosi oli hänelle urheilu-uran kannalta paras. Kuva: Antti Johansson
Vuonna 1988 ilmarinta löytyi myös oikeasta keuhkosta, joka niin ikään leikattiin.
Helander ajatteli, että vointi paranee jälleen leikkauksen jälkeen ja ihmetteli, miksi ylämäkien tai portaiden kävely hengästytti niin paljon.
Ennen Splitissä järjestettyjä vuoden 1990 EM-kisoja Helander oli harjoitusleirillä ja treenasi intensiivisesti. Hän muistaa, kuinka kesän ensimmäiset kilpailut pelottivat, vaikka yleensä hän odotti niitä innokkaasti.
EM-kisojen jälkeen Helander ymmärsi, että urheilu-ura oli ohi. Keuhkoissa oli jotain vakavasti vialla.
– Tuntui, kuin ne olisivat olleet sementtiä.
Helander sai lähetteen tarkempiin keuhkotutkimuksiin. Vuonna 1992 hänelle diagnosoitiin lymfangioleiomyomatoosi eli LAM.
Kyseessä on erittäin harvinainen keuhkosairaus, jota esiintyy lähes ainoastaan naisilla.
– Se oli järkyttävä uutinen. Mietin viikonlopun ajan hautajaisia. Kyseessä on kuitenkin etenevä sairaus, joka voi johtaa tukehtumiskuolemaan.
Ensimmäinen keuhkonsiirto oli tehty Suomessa vain pari vuotta aiemmin, vuonna 1990. Helanderille kerrottiin, että keuhkonsiirto voisi myös hoitaa LAM:ia.
– Siitä tuli minulle henkinen pelastusrengas. Pistin kaiken toivoni siihen.
Yksi puhelu muutti Tuija Helanderin elämän. Kuva: Jussi Vierimaa
Kolmekymppisen Helanderin kunto heikkeni niin, että hän joutui luopumaan itselleen rakkaasta liikunnasta lähes kokonaan.
Jossain vaiheessa hän jaksoi lenkeillä kävellä enää noin parinkymmenen metrin matkoja, kunnes piti pitää tauko. Entisen huippu-urheilijan lenkkien pituus laski 200–300 metriin.
Vuonna 1995 Helander alkoi käyttää lisähappea ja happiviiksiä, mikä aiheutti turhauttavia tilanteita arjessa. Esimerkiksi kodin vessan ovi piti muistaa jättää auki happiletkua varten ja autoon noustessa sitä piti varoa.
Hän ei kuitenkaan lopettanut elämistä. Syntyi lapsi, tuli ero ja yksinhuoltajuus.
– Oli valtava halu pysyä elossa lapsen vuoksi. Kun oma keuhkokapasiteetti heikkeni, lapsi kasvoi vähitellen omatoimisemmaksi.
Vuonna 1996 Helanderille ilmoitettiin, että kriteerit keuhkonsiirrolle täyttyvät hänen kohdallaan.
Vauvaikäisen lapsen äitinä Helander ei kuitenkaan halunnut vielä mennä riskialttiiseen leikkaukseen. Hän halusi myös säästellä lisävuosia, joita hänelle leikkauksesta luvattiin. Siirtolistalle hänet otettiin vasta keväällä 1999.
– Halusin listalle mahdollisimman myöhään, mutta mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, hän toteaa.
Vointi romahti rajusti vähän yli kuukausi ennen leikkausta, kun Helander sairasti adenoviruksen aiheuttaman hengitystieinfektion.
– Olin muutaman viikon todella huonossa kunnossa. Olin tukehtumisen partaalla. Olin juuri ja juuri toipunut, kun tuli soitto siirtoon.
Palkintoja on kerääntynyt hyllyn päälle. Kuva: Jussi Vierimaa
Kun soitto sitten tuli, hetki ei ollutkaan niin dramaattinen kuin Helander oli etukäteen kuvitellut. Järkivaihde meni päälle, vaikka leikkaus jännitti.
Meilahden sairaalassa Helanderin kainalosta kainaloon piirrettiin tussilla tuleva leikkausviiva. Aikaa rauhoittavien ottamiseen ei ollut. Kun hän makasi leikkaussalissa, koko keho alkoi täristä.
– Sanoin, että en pysty rentoutumaan. Euralainen anestesialääkäri sanoi, että ”kyl sää koht rauhotut”. Ne ovat viimeiset sanat, mitä muistan.
Leikkaus kesti koko yön aamuun asti. Kun Helander heräsi nukutuksesta, lääkäri kertoi, että leikkaus onnistui hyvin.
Sairaalassa liikunta aloitettiin lähes heti. Vaikka kunnon kohottamisessa menikin vielä useampi kuukausi, ero entiseen oli valtava.
– Se ero suorituskyvyssä leikkausta ennen ja kuukausi leikkauksen jälkeen oli hämmästyttävän suuri.
Kaikkein parasta oli, että henki kulki jälleen.
– Se oli upea tunne. Ennen siirtoa ei pystynyt tekemään sitä tai tätä. Ovia sulkeutui joka puolelta, mutta nyt niitä alkoi avautumaan. Oli vapauttavaa, kun pääsi happiviiksistä eroon.
Helander kokee saaneensa keuhkonsiirrolla uuden mahdollisuuden elämään.
– Olen todella kiitollinen luovuttajalle.
Hän ei tiedä keuhkojen luovuttajasta mitään eikä edes saisi tietää, vaikka haluaisi.
– Ei kerrota, onko nainen vai mies, nuori vai vanha, ei mitään. Mielestäni se on psykologisesti oikein. Olisi psyykkisesti raskasta miettiä, oliko luovuttajalle tapahtunut onnettomuus, oliko hänellä pieniä lapsia… Oma mieli myös suojelee siltä.
<source