Helsingin hovioikeus on tuominnut miehen kolmen ja puolen vuoden vankeuteen raiskausrikoksesta. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Helsingin hovioikeus on langettanut tuomion avustajana työskennelleelle miehelle, joka raiskasi osittain halvaantuneen naisen Vantaalla heinäkuussa 2022.
Vuonna 1995 syntynyt Fahad Firas Adday Al-Nuaimi tuomittiin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Rangaistus oli kuusi kuukautta pidempi kuin käräjäoikeuden määräämä.
Al-Nuaimi tuli julkisuuteen syyskuussa 2015, kun hän valehteli iästään Oulun vastaanottokeskuksessa vierailevalle silloiselle pääministerille Juha Sipilälle (kesk).
Al-Nuaimi hyppäsi Sipilän eteen tämän televisioidun vierailun aikana ja pyysi pääministeriä auttamaan maahan tulleita pakolaisia. Hän väitti myös olevansa 17-vuotias, vaikka vaikutti vanhemmalta.
Asiasta nousi nopeasti kohu, sillä miehen Facebook-tililtä kävi ilmi, että irakilaisnuorukainen oli valehdellut ikänsä ja oli todellisuudessa 19-vuotias. Hän myönsi valehtelunsa myöhemmin Ilta-Sanomille.
IS:n selvityksen mukaan nyt tuomitun syntymäaika ja nimi vastaavat Sipilälle valehdellutta miestä.
Fahad Al-Nuaimi valehteli syyskuussa 2015 median edessä silloiselle pääministerille Juha Sipilälle olevansa alaikäinen. Kuva: VILLE HONKONEN
Al-Nuaimi toimi kesällä 2022 uhrinsa avustajana muun muassa kodinhoidollisissa tehtävissä hoivapalveluyrityksen kautta. Hän teki seksuaalirikoksen vain muutama päivä sen jälkeen, kun oli aloittanut työnsä uhrin luona.
Noin kuusikymppinen uhri kertoi oikeudessa, että mies nosti hänet sänkyyn ja käänsi hänet vatsalleen, minkä jälkeen tämä raiskasi hänet. Al-Nuaimin mukaan uhri oli myös kysynyt, milloin hän oli viimeksi harrastanut seksiä, ja hän oikeutti tekonsa sillä, että uhri oli ollut pitkään yksin.
Al-Nuaimi myönsi, että yhdynnät olivat tapahtuneet, mutta väitti niiden olleen molempien haluamia.
Hänen mukaansa uhri oli puhunut paljon seksistä ja muun muassa tullut avaamaan oven hänelle alasti. Hovioikeus piti kertomusta lähtökohtaisesti epäuskottavana ja uhrin osittaisen halvaantumisen vuoksi jopa epärealistisena.
Hovioikeus pidensi käräjäoikeuden rangaistusta, sillä se piti tekoa uhrin terveydentilan ja tekotavan vuoksi julmana ja nöyryyttävänä, ja näin ollen hyvin lähellä törkeää raiskausta.
Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
Vuonna 2015 elettiin Euroopan pakolaiskriisin kuumimpia aikoja. Suomeen saapui syyskuussa 2015 yli 10 000 turvapaikanhakijaa, kun saman vuoden alussa kuukausimäärä oli vain hieman yli 300.
Erityisesti Oulun seudulla oli jyrkän kasvun vuoksi haasteita turvapaikanhakijoiden majoittamisessa. Pääministeri Sipilä oli juuri ennen vierailuaan vastaanottokeskukseen luvannut antaa vähällä käytöllä olevan kotinsa Kempeleessä turvapaikanhakijoiden käyttöön.
Yksin maahan tulevalle alaikäiselle turvapaikanhakijalle annettiin oma edustaja ja majoitus ryhmäkodista, jota täysi-ikäiset eivät saaneet. Lisäksi perheenyhdistäminen Suomeen oli alaikäisille helpompaa.