F1 suostui – Max Verstappen sai haluamansa toteutumaan

F1 suostui – Max Verstappen sai haluamansa toteutumaan 1

Max Verstappen on ollut yksi merkittävimmistä tämän kauden uusien moottorisääntöjen vastustajista. Kuva: Mickael Chavet/ZUMA Press Wire

Formula 1 on päättänyt kaksivaiheisesta suunnitelmasta, jolla sarjan moottorisääntöjä tullaan muuttamaan saatujen palautteiden vuoksi. Kansainvälinen autoliitto Fia ilmoitti asiasta keskiviikkona, kertoo BBC.

Vuoteen 2028 mennessä polttomoottorin ja sähkövoiman tehosuhde muuttuu nykyisestä 50–50-jakautumisesta 60–40-jakoon polttomoottorin eduksi. Kausi 2027 toimii siirtymävaiheena, jolloin tehosuhde on 58–42.

Muutos on merkittävä, sillä uudet säännöt otettiin käyttöön vasta tälle kaudelle. Uudet säännöt ovat saaneet voimakasta kritiikkiä alusta alkaen.

Kuljettajat ovat olleet tyytymättömiä siihen, kuinka suuri merkitys energiansäästöllä on uusilla autoilla ajamisessa. Autojen akkuja ei pystytä lataamaan riittävän nopeasti, jotta kuljettajat voisivat esimerkiksi ajaa aika-ajoissa koko kierroksen täydellä kaasulla.

Nelinkertainen maailmanmestari Max Verstappen on ilmaissut niin suurta tyytymättömyyttä uusiin moottoreihin, että hän olisi valmis jättämään F1:n, ellei muutoksia toteutettaisi.

Fian mukaan muutosten tavoitteena on palauttaa aika-ajot jälleen enemmän täysillä ajettavaksi, mutta samalla säilyttää uusien sääntöjen hyvät puolet.