Arvi Lindin rooli pukukopissa – läheinen ystävä jakaa muistojaan

Arvi Lind oli merkittävä jääkiekkoihminen. Kuva vuodelta 2010. Kuva: Pete Aarre-Ahtio
– Arvi sanoisi, että tämä oli todella surullinen uutinen.
Ylen pitkäaikainen uutisankkuri Arvi Lind menehtyi sunnuntaina 85-vuotiaana. Klaus Thomasson tapasi Lindin ensimmäisen kerran vuonna 1979 Raittius- ja urheiluseura Zoomissa, ja heidän ystävyytensä jatkui vuosien varrella niin jääkiekon, jalkapallon kuin muunkin toiminnan parissa.
Thomasson, joka on toiminut juontajana pitkään, kertoo nähneensä Lindin viimeisen kerran maaliskuussa, kun Zoomilla oli viikoittainen keilausvuoro Espoossa kauppakeskus Sellossa.
– ”Arkka” tuli kahville. Hän matkusti joskus kahdella bussilla ja junalla, mutta tuli silti lähes viimeiseen asti. Me kaikki Zoomissa olemme todella järkyttyneitä, Thomasson toteaa.
Ystävän poismeno on raskas asia, ja tunteet nousevat pintaan. Sitten Thomasson naurahtaa muistellessaan Lindin huumoria.
– Hän oli tuhannen ja yhden vitsin mestari. ”Arkan” kertomuksissa seikkaili aina Burmanin Topi. Vaikka vitsit olivat usein samoja, ne saivat aina nauramaan, mutta eivät loukanneet ketään.

Klaus Thomasson muistaa Arvi Lindin ehtymättömänä vitsiniekkoina. Kuva: Terhi Ylimäinen
– Hänen ehdoton bravuuri oli toisen maailmansodan aikaisen lentokoneen matkiminen. Se vaati pari olutta alle, mutta sitten hän esitti käynnistysäänet ja kaiken. Ja kun hän laskeutui, hän veti luomia alaspäin, kun ilmanpaine kasvoi niin suureksi.
Lind oli intohimoinen urheilija ja Lappeenrannan SaiPan vankkumaton kannattaja. Häneltä ei puuttunut yritystä esimerkiksi jääkiekkokaukalossa. Kerran Lind jopa poistettiin suihkuun kesken ottelun.

Arvi Lind oli kaukalossa kuin kotonaan. Kuva: Terhi Ylimäinen

Arvi Lind ja Matti Rönkä pelasivat Zoomin joukkueessa jalkapalloa. Kuva: Kalle Parkkinen
– Se oli hänen viimeisiä pelejään, mahdollisesti Salossa. Hän otti kolmannen kerran polvella vastustajaa, joten tuomari lähetti ”Arkan” kentältä, Thomasson muistelee ja nauraa.
– Hän vain sanoi, että ”en mie mitään yrittänyt, mie on niin hidas, että se polvi jäi siihen”. Taisi hän päästä kolmanteen erään takaisin peliin.
Thomasson muistaa, että Lind ylpeili sillä, että oli pelannut jääkiekkoleijonaksi myöhemmin aateloidun Lalli Partisen puolustajaparina SaiPan A-junioreissa.
Eräässä Zoomin ottelussa kuuluttajana toiminut Thomasson ”myi” Lindin vastustajalle, eli mittavan uran tehneelle Timo Nummelinin joukkueeseen ja tämän puolustajapariksi.
– ”Arkka” oli sen verran tosissaan, että sanoi minulle ”mie huomasin Thomasson, että kun Timo lähti sinne maalin taakse hakemaan kiekkoa ja mie lähdin yhtä aikaa, niin me oltiin yhtä aikaa siellä”.
Lindin jälkikasvu on menestynyt jääkiekkoilijoina erinomaisesti. Poika Juha Lindillä on palkintokaapissaan muun muassa kolme MM-mitalia ja olympiapronssi vuodelta 1998. Myös Juhan pojat ovat tehneet uraa jääkiekkoilijoina.
Arvi oli Thomassonin mukaan hyvin perillä jälkikasvunsa ja lastenlasten tekemisistä.
– ”Arkalla” oli aina jokin tilasto: ”nyt se syötti kolme maalia, se tuli kolmannen erän kolmannella minuutilla…” Hän oli tietysti tarkka uutistenlukija, joten tilastot olivat hallussa.
Sitten Thomasson muistaa yhden Burmanin Topi -vitseistä:
– Burmanin Topi ajoi polkupyörällä Lauritsalassa. Topilta lensi pipo päästä, ja hän ajoi ojaan. Rekka ajoi pipon päältä, mutta kohtelias rekkamies sanoi, ettei hän tahallaan ajanut Topin pipon päältä. Siihen Topi vastasi: hyvä, ettei ollut pää sisällä.
– Tuhannen ja yhden vitsin mies loukkaamatta ketään. Kyllä häntä tulee kaipaamaan.
<source