
Petri Skriko on saanut uusia työmahdollisuuksia. Kuva: imago sport, aop
Suomalainen valmentaja Petri Skriko on solminut kaksivuotisen sopimuksen virolaisen HC Panterin kanssa. Asiasta uutisoi muun muassa virolainen lehti Delfi.
Panter kilpailee Latvian Optibet Hokeja Ligassa, joka on maan korkein jääkiekkosarja. Sarjassa on yhdeksän joukkuetta, joista Panter on ainoa virolainen. Viisi joukkuetta on Latviasta ja kolme Liettuasta.
– Panter on saavuttanut merkittävän kehityksen viime vuosina. Seuralla on selkeät päämäärät sekä edustusjoukkueen että nuorisotyön osalta. Odotan innolla, että pääsen työskentelemään näiden tavoitteiden eteen, Skriko totesi.
Seurassa pelasi viime kaudella kaksi suomalaista, maalivahti Eetu Nieminen ja hyökkääjä Lenni Suutari.

Skriko (oik.) toimi Viron maajoukkueen päävalmentajana kolmen vuoden ajan. Kuva: imago sport, aop
Skriko on jättänyt jälkensä virolaiseen jääkiekkohistoriaan, kun Viron jääkiekkomaajoukkue nousi suomalaisvalmentajan johdolla miesten MM-kisojen toiselle korkeimmalle tasolle.
Historiallinen nousu varmistui, kun joukkue voitti toukokuussa Romanian 1. divisioonan B-ryhmän MM-turnauksessa lukemin 3–1.
Entinen NHL-tähti Skriko toimi Viron maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2023–26.
NHL-urallaan Skriko edusti Vancouver Canucksia, Boston Bruinsia, Winnipeg Jetsiä ja San Jose Sharksia.