MM-kisatuomari estettiin pääsemästä lentokentälle

MM-turnaus jää toteutumatta. Omar Artan on kuvassa viheltämässä Afrikan mestaruusturnauksessa 31. joulukuuta. Kuva: Ulrik Pedersen/NurPhoto/Shutterstock, All Over Press
Jalkapalloerotuomari Omar Artan käännytettiin Miamin kansainvälisellä lentokentällä, ja hänet on suljettu pois tällä viikolla alkavasta MM-turnauksesta.
Afrikan parhaaksi tuomariksi viime vuonna valitusta Artanista olisi tullut ensimmäinen somalialainen tuomari MM-kisoissa.
Yhdysvallat on asettanut Somaliaan täydet matkustusrajoitukset viime vuodesta lähtien, ja maan tulli- ja rajavartiolaitos eväsi Artanin pääsyn maahan. Lausunnossaan se ilmoitti, että Artan "katsottiin maahan kelpaamattomaksi turvallisuussyistä".
Artanilla oli Reutersin mukaan voimassa oleva viisumi ja diplomaattipassi, mutta ne eivät riittäneet maahan pääsyyn. Artan joutui palaamaan lähtöpaikkaansa Turkin Istanbuliin.
Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon isännöimä 48 joukkueen lopputurnaus alkaa torstai-iltana kello 22 Suomen aikaa. Avausottelussa Meksiko kohtaa Etelä-Afrikan.