MM-kisojen junalippujen hinnat hämmästyttävät

MM-kisojen junalippujen hinnat hämmästyttävät 1

Foxborough’ssa Bostonin läheisyydessä sijaitsevaa Gillette-stadionia kutsutaan MM-kisoissa Boston-stadioniksi. Kuva: Brian Snyder / Reuters

Ensi kesänä järjestettävät jalkapallon miesten MM-kisat vaikuttavat katsojien talouteen, jotka matkustavat paikalle. Ottelulippujen lisäksi myös matkakustannukset ovat nousemassa korkeiksi, kertoo urheilumedia The Athletic.

Esimerkiksi on nostettu esiin Yhdysvaltain itärannikolla sijaitseva Boston, jossa pelataan seitsemän MM-kisaottelua.

Meno-paluulippu junalla Bostonin keskustasta 40 kilometrin päässä Foxborough’ssa sijaitsevalle ottelustadionille maksaa kisojen aikana jopa noin 75 dollaria eli noin 65 euroa.

Normaalisti stadionin tapahtumien aikana – kuten NFL- tai MLS-otteluiden yhteydessä – menopaluu maksaa 20 dollaria (n. 17 euroa).

Paikallislippujen hinnoittelu hämmästyttää monia katsojia, jotka joutuvat maksamaan suuria summia jo matkoista Yhdysvaltoihin, hotelliyöpymisistä ja ottelulipuista.

Monissa muissa jalkapallon arvokisoissa ottelulipun haltijat ovat yleensä saaneet matkustaa ottelukaupungin julkisessa liikenteessä pelipäivinä ilmaiseksi.

Bostonin seudulla paikallisliikennettä tarjoava MBTA selitti The Athleticille, että yksi syy lippujen hintojen nostamiseen on Foxborough’n juna-aseman laaja remontti.

Englantilaisia ja walesilaisia faneja edustava kannattajayhdistys FSA toivoo, että Boston harkitsisi matkalippuhinnoitteluaan uudelleen.

– Valitettavasti ei ole yllätys, että kalliiden pysäköintimaksujen ja taksimatkojen lisäksi julkisen liikenteen hinnat on nostettu korkeiksi näissä kaikkien aikojen kalleimmissa MM-kisoissa, FSA tiedotti Athleticin mukaan.

FSA:n mukaan julkisen liikenteen lippuhinnoittelu kyseenalaistaa Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheita ympäristöystävällisistä kisoista.

On arvioitu, että noin 20 000 katsojaa käyttäisi julkista liikennettä matkustaessaan Boston-stadionille kisaottelupäivinä.

Stadionin kapasiteetti on 65 000 katsojaa.

Jalkapallon miesten MM-kisat pelataan ensi kesänä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa.

Ne alkavat 11. kesäkuuta ja päättyvät 19. heinäkuuta.

Fakta

Ottelut

Foxborough’n Boston-stadionilla pelattavat ottelut ensi kesän MM-kisoissa.

  • 14.6. Haiti–Skotlanti (kello 04.00 Suomen aikaa)

  • 17.6. BOL/SUR/IRQ–Norja (klo 01.00)

  • 20.6. Skotlanti–Marokko (klo 01.00)

  • 23.6. Englanti–Ghana (klo 23.00)

  • 26.6. Norja–Ranska (klo 22.00)

  • 29.6. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelu (klo 23.30)

  • 9.7. Puolivälieräottelu (klo 23.00)