Kestävyysjuoksija Alisa Vainio voitti EM-maratonin kultaa Birminghamissa ajalla 2.22.26. Voittomarginaali oli lähes viisi minuuttia toiseksi tulleeseen, mikä on naisten EM-maratonin historian suurin.
Vainio ja hänen valmentajansa Jarmo Viskari valmistautuivat poikkeuksellisen mäkiseen rataan harjoittelemalla Lappeenrannan Luukkaansalmen sillalla raakoja mäkitreenejä.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Viskarin mukaan he eivät tienneet Vainion rajoja, mutta avoin vuoropuhelu ja juoksijan hyvä palautumiskyky mahdollistivat kovan harjoittelun.
Kesäkuussa Vainion jaloissa oli omituisia tuntemuksia. Väsytti. Hän oli juossut paljon. Kalenterivuoteen oli mahtunut jo viisi täyttä maratonia ja neljä puolikasta. Se oli hillitön tahti.
Helmikuussa hän oli juossut maratonin Suomen ennätyksen 2.20.39 Sevillassa. Kesäkuun puolimaratonilla Helsingissä paukkui oma ennätys 1.09.28.
Jossain kohtaa taantuman oli tultava. Ajankohta ei ollut täysin ongelmaton. Parin kuukauden päässä siinsi kauden päätavoite: Birminghamin EM-maraton.
Vainio, 28, oli jo kokenut juoksija. Hän tunsi itsensä ja kehonsa.
– Oli hyvä tehdä ratkaisu, että rauhoitan tahtia hetkeksi, Vainio kertoo.
Juoksija oli hetken kokonaan levossa.
Huilin jälkeen hän huomasi, että kroppa alkoi taas ottaa treeniä vastaan.
Nyt aloitettiin EM-kisojen kannalta keskeinen, ”tosi kova” jakso.
– Pistin itseni tiukalle. En koe, että olisin voinut tehdä mitään paremmin.
Birminghamissa oli vastassa yksi arvokisahistorian rajuimmista reiteistä. Kaupungin rumaan keskustaan oli piirretty viiden kilometrin mutkitteleva ränni, joka mutkitteli vasemmalla ja oikealla ja kumpuili ylös sekä alas.
Se oli sekasikiö, Frankensteinin hirviö, jollaista ei ollut nähty arvokisoissa vuosikymmeniin jos koskaan. Jatkuvasta vuoristoradasta kertyi 42 kilometrin matkalla 670 metriä nousua.
Vainio ja hänen valmentajansa Jarmo Viskari pohtivat, miten hirviön voisi kesyttää. Viskari suunnitteli harjoitusohjelman.
– Alisan kunto rakennettiin ihan perustreenillä, Viskari sanoo.
Viskari bongasi kuitenkin Vainion kotikaupungista paikan, josta tuli viikoiksi juoksijan helvetti.
Hän löysi Luukkaansalmen sillan.
Silta on vuonna 1989 avattu kolossi, joka ylittää Saimaan syväväylän Luukkaanniemen ja Hyötiönsaaren välillä. Se on 433 metriä pitkä ja jyrkkä kuin perkele kinkereillä.
Luukkaansalmen silta. Kuva: Ari Nakari
Vainio alkoi vetää sillalla raakoja treenejä, joilla simuloitiin tulevaa EM-rasitusta.
Hän lähti esimerkiksi sillan puolivälistä alamäkeen, kääntyi alhaalla takaisin ylös ja ylitti sillan. Sillan jälkeen hän juoksi vielä seuraavan mäen ylös ja kääntyi takaisin alas.
– Vedin sitä siltaa edes ja takaisin, Vainio sanoo.
Harjoitus saattoi sisältää 12 kilometrin kovan pätkän. Toinen treeni oli pidempi, kiihtyvä harjoitus. Ensin Vainio juoksi tasaisella. Sitten hän paahtoi 10 kilometriä mäkirallia sillan maastossa.
Hän halusi treenata niin kovaa, että EM-reitti tuntuisi helpolta h-hetkellä.
– Harjoitukset olivat poikkeuksellisia. Emme tehneet niitä kovin usein, koska ne kuormittivat lihaksia. Me opettelimme, kuinka paljon Alisa voi juosta ja palautua silti seuraavaan treeniin, Viskari kertoo.
– Me emme tienneet, mitkä hänen rajansa olivat.
Toisensa pitkältä ajalta tunteva valmentaja-urheilijapari kävi avointa ja jatkuvaa vuoropuhelua Vainion jaksamisesta. Vainion superovoimia ovat hyvä itsetuntemus ja toisaalta kova palautumiskyky. Ne olivat kullanarvoisia.
Luukkaansalmen sillan rääkissä Vainion mielessä kypsyi oivallus.
– Mie hokasin, että ylämäet pitää ottaa hallitusti. Samoin alamäet. Jos holtittomasti päästelee, se on tosi kova lihaksille, Vainio sanoo.
Hoksauksen hetki oli ratkaiseva. Juoksija sai itseluottamuksensa kuntoon. Hän tiesi, että hän voisi onnistua Birminghamissa.
Alisa Vainio ei kauaa porukassa viihtynyt. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Oli 16. elokuuta. EM-maraton oli käynnissä. Vainio oli lähtenyt matkaan hirveällä kyydillä. Hän oli tiputtanut jo kaikki muut kintereiltään. Hän paineli ensimmäisen 5 kilometriä aikaan 16.21.
Ylen selostamossa heräsi huoli. Oliko alkuvauhti liian kova?
6,1 kilometrissä oli ensimmäinen juottopiste. Viskari odotti siellä ja katsoi suojattiaan tarkkaan.
– Näin heti, että Alisalla on hyvä päivä, hän sanoo.
Valmentaja ja juoksija olivat sopineet, että tuntuman mukaan aloitetaan. Vainiosta tuntui hyvältä. Todella hyvältä.
Toinen vitonen meni aikaan 16.40.
– Sekin on ihan hiton kovaa, Viskari sanoo.
Sitten Vainio tiputti matkavauhdin nopeuteen, jolla hän oli harjoitellut. Kaulaa taaksepäin oli jo yli minuutti. Vaikka Vainio himmasi, ero takaa-ajajiin vain kasvoi.
15 kilometrin kohdalla Viskari rentoutui.
– Silloin näin, että juoksu tulee hyvin loppuun. Tässä ei ole mitään hätää, Viskari sanoo.
– Alisa ei katkea. Hän voi vain vähän taipua.
Hän ei edes taipunut. Vaikka viimeisellä viiden kierroksen lenkillä reisi alkoi vähän vaivata, kellään vastustajalla ei ollut mitään sanottavaa murskaavaan esitykseen.
Vainio ylitti maalilinjan Euroopan mestarina ajalla 2.22.26. Unkarin Lili Anna Vindics-Tóth hävisi hänelle 4 minuuttia ja 55 sekuntia. Se oli naisten EM-maratonin historian suurin kaula.
Viskari ei ollut moksiskaan.
– Olihan se ihan huikea juoksu, hän sanoo.
– Mutta Alisalle se oli peruspäivä.
Toimitus kysyi Vainiolta maalissa kieli poskessa, että mistä päin Lappeenrantaa hän haluaa kaupungilta palkintotontin.
Vainio ei vastannut. Ei tietenkään vastannut. Hän on yksi Suomen nöyrimmistä urheilijoista, joka kuvailee itseään ”keskimääräistä vähän paremmaksi maratonjuoksijaksi”.
Viskarilla oli vastaus valmiina.
– Alisa ei halua tonttia ainakaan Luukkaansillan läheltä, valmentaja sanoi.
Vainio hymyili.
Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
