Alisa Vainio Lappeenrannan kaupungin järjestämästä kansanjuhlasta: ”Tosi hienoa”.
Maratonin Euroopan mestari Alisa Vainio juoksee ensi lauantaina SM-maratonin Jyväskylässä ja vain 2 viikkoa myöhemmin Berliinin maratonin.
Asiantuntija Lauri Hollon mukaan kilpailutahti on täysin poikkeuksellista eikä sovi globaalisti kovin monelle kestävyysjuoksijalle.
Manageri Julius Taskinen kertoi Keskisuomalaiselle, että SM-maraton toimii Berliiniä valmistavana pitkänä harjoituksena.
Vainio aikoo osallistua myös 6. joulukuuta Valencian maratoniin, vaikka monet huiput juoksevat vain 2 maratonia vuodessa.
Maratonin Euroopan mestari Alisa Vainion kilpailutahti jatkuu kovana. Vainio ilmoitti maanantaina Instagramissa, että hän osallistuu 27. syyskuuta käytävään Berliinin maratoniin.
Lisäksi hän juoksee ensi lauantaina Jyväskylässä SM-maratonilla. Vainion manageri Julius Taskinen kertoi Keskisuomalaiselle, että kilpailussa on tarkoitus tehdä Berliiniä varten valmistava pitkä harjoitus.
SM-maratonin jälkeen Vainiolla on vain kaksi viikkoa aikaa valmistautua Berliiniin. Asiantuntija Lauri Hollon mukaan tämä on täysin poikkeuksellista.
– Onhan se lyhyt aika. Edes globaalissa mittakaavassa tuommoinen kilpailutahti ei sovi kovin monelle kestävyysjuoksijalle. Kun katsoo Vainion tuloksia, on kuitenkin vaikea lähteä kritisoimaan. Sen verran kovaa on ollut jälki, Hollo muistuttaa.
Hollo arvioi, että Vainiolla ja hänen valmentajallaan Jarmo Viskarilla on selkeä suunnitelma, jota kova kilpailutahti palvelee.
– Heillä on selkeästi tapana käyttää tiettyjä kilpailuja harjoituksena, ikään kuin kovana treeninä. Ilman SM-kisaa hän tekisi todennäköisesti joka tapauksessa hieman pidemmän ja suhteellisen kilpailua vastaavan harjoituksen.
Jyväskylään Vainio tuskin lähtee hakemaan ennätysaikoja. Hollo muistuttaa, että lähtökohtaisesti kyseessä on nimenomaan harjoitus.
– Vaikka Vainiolla on täysin poikkeuksellinen kyky palautua, niin jos maratonien väliin ujutettaisiin jokin sikamaisen kova kilpailu, kyllä siinä olisi iso riski. Sellainen tasavauhtinen ja kohtuullisen leppoisa juoksu ei romuta mitään.
– Tietysti kun pannaan lappu rintaan, niin eihän se enää ole pelkästään normaali harjoituslenkki. He ovat kuitenkin varmasti etukäteen suunnitelleet, millä vauhdilla lähdetään ja siinä myös pysytään. Ei ole mitään tarvetta juosta supervauhtia, sillä eipä hänellä varmaan kauheasti uhkaajia ole.

Alisa Vainio kilpaili viimeksi elokuussa Olympiastadionilla yleisurheilun Ruotsi-ottelussa. Kuva: Jussi Eskola
Berliinin maraton on yksi maratonin major-kilpailuista, joita tänä vuonna juostaan seitsemän. Berliinin lisäksi Vainio aikoo osallistua 6. joulukuuta Valenciassa juostavaan maratoniin.
Kilpailutahti on kova. Monet huiput juoksevat Hollon mukaan vain kaksi maratonia vuodessa. Muu aika vuodesta on harjoittelua.
Tosin viime vuosina kestävyysjuoksijat ovat kilpailleet hieman aiempaa enemmän. Syy on ilmeinen.
– Maratoneille on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin paljon rahaa, että se varmaan kannustaa osaa kilpailemaan hieman enemmän. Näppituntumalta heittäisin, että kilpaileminen on keskimäärin hiukan lisääntynyt, Hollo arvelee.
Berliinin maratonin voittajalle on luvassa noin 30 000 euron palkinto. Hollon mukaan houkuttimena on myös se, että reitti on erittäin nopea. Etiopian Tigst Assefa, joka on mukana myös tänä vuonna, juoksi vuonna 2023 kisan naisten ennätyksen 2.11.53.

Alisa Vainion markkina-arvo on noussut huimasti Euroopan mestaruuden jälkeen. Kuva: Michal Laudy/Newspix via ZUMA Press