
Chris Robinson voitti haasteista huolimatta. Kuva: David W Cerny / Reuters
Artikkeli on alun perin julkaistu Ilta-Sanomissa 24. kesäkuuta 2025.
Tshekin Ostravassa tiistaina järjestetyissä Golden Spike -yleisurheilukilpailuissa tallentui tv-kuviin erikoinen tilanne.
Miesten 400 metrin aitajuoksussa kilpailun voittajan, Yhdysvaltojen Chris Robinsonin vaatteet aiheuttivat hämmennystä juoksun aikana, kun hänen shortsiensa lahkeesta näkyi jotain odottamatonta.
Robinson, 24, kohtasi ongelmia lyhyiden shortsiensa kanssa jo takakaarteessa. Tv-kuvissa näkyi, kuinka hän yritti useaan otteeseen säätää housujaan juoksun aikana.
Viimeistään loppusuoralla, viimeisen aidan jälkeen, jenkkijuoksijan alushousut olivat jo täysin kaikkien katsojien nähtävillä.
Kansainvälisen tv-lähetyksen ohjaaja ei peitellyt tilannetta lainkaan. Lähetyksessä esitettiin esimerkiksi loppukiri hidastettuna, josta kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mitä Robinsonin housujen lahkeesta pilkotti.
Kilpailu näytettiin suorana MTV:n kanavilla MTV Urheilu 3:lla ja Subilla. Selostaja Antero Mertaranta ja kommentaattori Tommi Evilä kommentoivat myös Robinsonin ongelmia.
Mertaranta kuvaili kilpailun tapahtumia ”villiksi”.
– Ei ole ihme, että kaveria naurattaa. Siinä meinasi käydä kuin entiselle miehelle konsanaan. Koko matkan hän joutui… sanotaan nyt, kun on perheohjelma, että hän joutui säätämään juoksuasuaan, Mertaranta naureskeli MTV:n lähetyksessä.
– Siellä varusteet pettivät, ja nyt kyseessä eivät olleet piikkikengät, Evilä kommentoi.
Erikoisista haasteista huolimatta Robinson onnistui pitämään itsensä koossa jossain määrin, vaikka hänen rytminsä selvästi häiriintyi.
Yhdysvaltalainen voitti kilpailun heittäydyttyään lopussa niin energisesti, että hän teki kuperkeikan maaliviivan jälkeen.
– En tiedä sitten, miten… hyvin kaveri piti [juoksun kasassa], Evilä ihmetteli MTV:n lähetyksessä.
Robinsonin voittoaika oli hänen kauden paras 48,05. Kisan kakkonen, Brasilian Matheus Lima jäi 0,06 sekuntia häntä jälkeensä.
Illan ainoa suomalaisurheilija Ostravassa oli Toni Keränen miesten keihäänheitossa.
Hän sijoittui neljänneksi kauden parhaalla tuloksellaan 82,26 metriä.
Miesten keihäskisan voitti Intian Neeraj Chopra 85,29 metrin heitollaan.