Lotta Kemppisen polvi hajosi Ruotsi-ottelussa – pikajuoksija joutuu kuntoutumaan

Lotta Kemppisen polvi hajosi Ruotsi-ottelussa – pikajuoksija joutuu kuntoutumaan 1

Lotta Kemppinen kaatui -ottelussa 29. elokuuta. Kuva: Jussi Eskola

Pikajuoksija Lotta Kemppinen joutuu kulkemaan vahvassa tuessa vasemmassa polvessaan. Hän julkaisi Instagramissa sunnuntaina videon, jolla hän kertoi kuulumisiaan.

– Urheilu osaa kyllä yllättää! Enpä ollut aikaisemmin edes tietoinen siitä, että kaatumalla saa hommattua ns. kolarivamman, Kemppinen oli kirjoittanut julkaisuunsa.

Hän loukkaantui elokuun lopussa Ruotsi-ottelussa Helsingin olympiastadionilla kaaduttuaan 100 metrin kilpailun maaliintulossa. Kaatuminen ei vaikuttanut tuoreeltaan vakavalta.

– Ei näyttänyt eikä tuntunut pahalta tää kaatuminen, Kemppinen oli kirjoittanut videoon, jolla hän kaatuu Olympiastadionin radalle.

– Mutta kovasta vauhdista ja iskusta saa ilmeisesti hommattua kolarivamman.

Hän kertoi julkaisussaan, että hän kärsi tilanteessa muun muassa takaristisiteen osittaisen repeämän.

28-vuotiaalla urheilijalla on edessään kova kuntoutus, josta hän antaa pieniä maistiaisia videoillaan.

Paljon pitää tehdä, mutta ei liikaa kerralla.

– Nyt on turhan pitkän aikaa mulla tämä tuki ja edetään kuntoutuksessa tilanteen mukaan!

Kemppinen säväytti elokuun lopulla Espoossa GP-sarjan osakilpailussa juoksemalla satasen sileällä huippuajan 10,95.

Tulos ei kuitenkaan ollut tilastokelpoinen, sillä juoksussa oli myötätuulta 2,3 metriä sekunnissa.

Sallittu raja on 2,0 metriä sekunnissa.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...