
Julia Nielsen kilpailemassa tänä vuonna. Kuva: Leah Kohring / BEAUTIFUL SPORTS / MVPhotos
Ruotsalaisjuoksija Julia Nielsen, 25, on ollut vakavassa liikenneonnettomuudessa, kertoo Nettavisen.
Expressenin mukaan onnettomuus tapahtui elokuun lopulla.
Pyörälenkillä ollut Nielsen ja autoilija törmäsivät sillä seurauksella, että Nielsenin kerrotaan päätyneen 20 metrin päähän törmäyskohdasta.
– Katselin elämäni vilahtavan ohitseni, hän kirjoitti sosiaalisen median julkaisussaan.
Nielsen kiidätettiin sairaalaan, jossa hänelle tehtiin useita tunteja kestänyt leikkaus. Nielsenin kehossa oli hänen mukaansa useita murtumia.
– Olen iloinen, että olen elossa. Kehoni tarkka tila on vielä hieman epäselvä, mutta toivon parasta, Nielsen sanoo.
Joka tapauksessa Nielsenin tulevaisuus kilpajuoksijana on nyt epävarma.
Nielsen on kilpaillut pääosin keskimatkoilla. Hän on edustanut Ruotsia kansainvälisissä kilpailuissa.