
Tomi Ronkainen sijoittui kolmanneksi Spartathlon-kilpailussa Kreikassa. Kuva: Salla Ronkainen
Ultrajuoksija Tomi Ronkainen sijoittui kolmanneksi Spartathlon-kilpailussa Kreikassa.
Ronkainen juoksi 246 kilometrin matkan ajassa 21.26.36, joka on kaikkien aikojen kovin suomalaisen juoksema aika.
Kilpailun voitti Unkarin Tamás Bódis reittiennätyksellä 19.40.51.
Kontiolahdella asuva Ronkainen kertoo Suomen urheiluliiton tiedotteessa tähtäävänsä ensi vuonna vuorokauden juoksun MM-kisoihin.
Ultrajuoksija Tomi Ronkainen sijoittui kolmanneksi Spartathlon-kilpailussa Kreikassa viikonloppuna.
Ronkainen, 41, selvitti sunnuntaina päättyneen hurjan 246 kilometrin kilpailun ajassa 21.26.36. Kilpailun voitti Unkarin Tamás Bodis reittiennätyksellä 19.40.51. Toiseksi tuli Kreikan Fotis Zisimopoulos ajalla 20.31.41.
Ronkaisen aika on kaikkien aikojen kovin suomalaisen juoksema.
Kilpailu käytiin vaihtelevassa säässä ja varsinkin alkumatkasta kosteissa olosuhteissa.
– Tosi hyvin meni, mutta oli kostea keli. Kengät märkänä sai juosta ekat sata kilometriä. Oli vain taisteltava eteenpäin, Ronkainen kommentoi Suomen urheiluliiton tiedotteessa.
Ronkainen juoksi Ateenasta Spáretiin kulkevan kisan toista kertaa, joten haasteet olivat tiedossa. Kolme vuotta sitten 246 kilometriin meni 32 tuntia.
– Se oli oppireissu, jonka jälkeen nyt oli helppoa, kun tiesin, mitä on luvassa. Pystyin miettimään strategian, Ronkainen sanoi ja kiitteli omasta perheestä koostunutta huoltotiimiään.
Vaimo Salla Ronkainen sekä tämän 14-vuotias tytär Jemina Koistinen harrastavat niin ikään ultrajuoksua.

Maalissa on helppo hymyillä. Kuva: Salla Ronkainen
Ronkaisella oli reitille aikataulu mietittynä, mutta vauhti pääsi yllättämään.
– Huomasin sadan kilometrin kohdalla, että olen aika paljon aikataulua edellä. Tein keväällä 12 tunnin juoksussa SE:n 150,5 kilometriä. Totesin, että minulla oli nyt 12 tunnin kohdalla melkein samat lukemat, ja siinä oli jonkun verran nousua.
Kisan vaikeimmat hetket tulivat pian tuon 150 kilometrin jälkeen. Vatsan kanssa oli ongelmia noin 50 kilometrin ajan, eikä energia imeytynyt. Lopulta vaikeudet hellittivät, ja Ronkainen pääsi maaliin huippuajalle.
Kontiolahdella asuvalla kokeneella ultrajuoksijalla on ensi vuodeksi muita suunnitelmia kuin paluu Spartathloniin.
– Spartathlonilla on vielä vähän parannettavaa, mutta ensi vuonna pitäisi olla vuorokauden juoksun MM-kisat, jotka kiinnostavat minua.
Nyt edessä on palautuminen fyysisesti ja henkisesti.
– Pari kuukautta siihen menee. Lenkille sitä yrittää heti, kun jalat kestävät, mutta henkinen palautuminen vaatii oman hommansa.