
Apple on suunnittelemassa ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonensa esittelyä syksyllä 2026.
Tuoreiden tietojen mukaan Apple on aloittanut laitteen koetuotannon.
”iPhone Foldin koetuotanto on nyt käynnissä Foxconnilla”, kertoi tunnettu kiinalaisvuotaja nimimerkillään Instant Digital Weibo-alustalla.
Apple näyttää edistyvän johdonmukaisesti kohti taittuvanäyttöisen iPhonen massatuotantoa, mikä voi viitata myyntiintuloon vielä vuoden loppupuolella. Aiemmissa huhupuheissa ja raporteissa on ennakoitu, että taittuvan iPhonen julkistus voisi tapahtua iPhone 18 Pro -mallien yhteydessä, todennäköisesti syyskuussa, mutta myyntiintulo saattaa ajoittua hieman myöhemmäksi – mahdollisesti joulukuulle.
Applen ensimmäinen taittuva iPhone tulee olemaan kirjan tavoin sivusuunnassa avautuva malli, ja aiempien tietojen mukaan laitteen muoto on leveämpi kuin mitä on totuttu näkemään esimerkiksi Samsungin ja Honorin taittuvissa puhelimissa.
Applen taittuvan iPhonen mallinimestä ei ole vielä varmuutta. Spekulaatioissa ovat esillä olleet niin iPhone Fold, iPhone Ultra kuin myös iPhone Duo.
Joulukuussa verkkoon levinneet mittakuvat viittasivat taittuvan iPhonen mahdolliseen muotoon: taittuva iPhone muistuttaa passia ja on suunnilleen samankokoista, mikäli tiedot pitävät paikkansa. Taittuvan iPhonen paksuus voi olla 9,6 millimetriä ja avattuna vain 4,8 millimetriä.
Paljastusten mukaan taittuvan sisänäytön koko voi olla 7,76 tuumaa ja kansinäytön 5,49 tuumaa. Kuvasuhteeltaan molemmat näytöt poikkeavat siitä, mitä useimmissa taittuvanäyttöisissä älypuhelimissa on aikaisemmin nähty. Taittuvan sisänäytön kuvasuhde on kuitenkin iPadien kaltainen.


Taittuvanäyttöisen puhelimen ominaisuuksien osalta Apple pyrkii erottumaan muotoilun lisäksi näytön taitoskohdan juovattomuudella.
Toistaiseksi taittuvanäyttöisissä puhelimissa näytön taitoskohdassa on ollut enemmän tai vähemmän näkyvä ja tuntuva juova. Parhaimmissa taittuvanäyttöisissä puhelimissa juovasta on päästy jo lähes eroon, mutta Apple on raportoidusti viemässä taitoskohdan tasaisuuden uudelle tasolle.
Applen on kerrottu saavuttaneen merkittävän edistysaskeleen taitoskohdan kehittämisessä. Vaikka Applen taittuvanäyttöiseen iPhoneen näyttöpaneeleja tulee toimittamaan Samsung, on Applella ollut keskeinen rooli uusien ratkaisujen kehitystyössä.
Ensimmäisestä taittuvanäyttöisestä iPhonesta on kuultu myös muita yksityiskohtia, muun muassa Bloombergin Apple-raportoijalta Mark Gurmanilta.
Taittuvanäyttöisessä iPhonessa pitäisi olla neljä kameraa: yksi etukamera sekä sekä sisä- että ulkopuolella, sekä kaksi takakameraa.
Muista taittuvanäyttöisistä puhelimista tuttuna Apple aikoo luottaa sormenjälkitunnistukseen taittuvassaan, vaikka muuten Face ID onkin ottanut sen paikan iPhoneissa. Sivulle sijoitettu sormenjälkilukija mahdollistaa biometrisen tunnistautumisen sekä laitteen ollessa taitettuna auki että kiinni.
Lisäksi taittuvanäyttöisen iPhonen tekniikasta on kerrottu sen olevan varustettu Applen omalla 5G-modeemipiirillä. Fyysistä SIM-korttipaikkaa taittuvanäyttöisessä iPhonessa ei pitäisi olla lainkaan, sillä laite tukeutuu vain eSIMiin, kuten myös iPhone Air.
Kiinalaisvuotajan mukaan taittuva iPhone sisältäisi noin 5 500 milliampeeritunnin akkukapasiteetin. Taittuville puhelimille tyypilliseen tapaan akun odotetaan olevan kaksiosainen. Kapasiteetti on jopa yllättävän suuri ja suurempi kuin missään aikaisemmassa iPhonessa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Samsungin nykyinen Galaxy Z Fold7 sisältää vain 4 400 milliampeeritunnin akun.
Paksuudeltaan taittuva iPhone ei tule olemaan aivan kärkitasoa. Ohuimmat taittuvanäyttöiset puhelimet ovat paksuudeltaan jo alle 9 millimetrin, kun Applen uutuuden paksuudeksi on paljastuksissa kerrottu 9,6 millimetriä.
Gurmanin mukaan Apple aikoo tuoda taittuvanäyttöisestä iPhonestaan markkinoille vain kaksi värivaihtoehtoa, mustan ja valkoisen.