Apple kehittää näytöntöntä terveysranneketta – julkaisu voi viivästyä vuoteen 2028

Apple kehittää uutta näytöntöntä terveys- ja aktiivisuusranneketta, joka voisi kilpailla vastaavien tuotteiden sekä samalla myös Ouran kaltaisten älysormusten kanssa.
Hanke on kuitenkin vasta varhaisessa vaiheessa, eikä Apple ole vielä päättänyt, tuodaanko laitetta koskaan markkinoille, kertoo Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman lähteisiinsä perustuen.
Bloombergin mukaan Apple on rakentanut tuotteesta prototyyppejä, joissa on ohut kangasranneke ja antureilla varustettu laskentamoduuli. Projekti on tällä hetkellä niin sanotussa teknologian tutkimusvaiheessa, eikä mahdollista julkaisua odoteta ennen vuotta 2028.
Apple Watchista poiketen uuden laitteen keskeinen ajatus olisi yksinkertaisuus.
Näytöntö rakenne tarkoittaisi, että laite keskittyisi ennen kaikkea terveys- ja aktiivisuusdatan keräämiseen ilman älykellon laajempia toimintoja, ilmoituksia tai sovelluksia.
Raportoidusti juuri tämä yksinkertaisempi, selvästi terveyteen keskittyvä käyttökokemus on ollut yksi syy siihen, että Apple on kiinnostunut kategoriasta.
Näytöttömiä aktiivisuusrannekkeita on nähty jo muun muassa suomalaiselta Polarilta, Googlelta (Fitbit Air) sekä Garminilta. Lisäksi Yhdysvalloissa kyseisessä kategoriassa erittäin suosittu laite on tilausmallilla myytävä Whoop.
Mark Gurmanin mukaan Applen projektinäytöttömän uutuuslaitteen kehittämiseksi nauttii yhtiön johdon tuki. Tukena ovat ainakin Applen palveluista vastaava Eddy Cue sekä aiempi toimitusjohtaja Tim Cook. Cue otti Applen terveystiimin vastuulleen viime vuoden lokakuussa Jeff Williamsin lähdön jälkeen.
Cuen kerrotaan patistaneen terveystiimiä omaksumaan enemmän ominaisuuksia uudemmilta kilpailijoilta, joiden tuotteet keskittyvät huomattavasti tiukemmin terveys- ja hyvinvointiseurantaan kuin Apple Watch.
Näytöttömät aktiivisuusrannekkeet on nähty myös vaihtoehtona älysormuksille, joissa suomalaislähtöinen Oura on johtava toimija. Ouran myynti on jatkanut vahvaa kasvuaan viime aikoina, ja yhtiö on listautumassa pörssiin Yhdysvalloissa.
Bloombergin raportin mukaan Apple ei ole hylkäämässä Apple Watchia, vaan valmistelee samalla myös merkittävää uudistusta kellomallistoon.
Uuden sukupolven Apple Watch -uudistus voisi tulla markkinoille aikaisintaan loppuvuodesta 2027. Kyse olisi raportin mukaan suuremmasta ulkoisesta ja rakenteellisesta muutoksesta vuosien maltillisempien päivitysten jälkeen.