
Lauri Kinnusen kuolemasta tulee heinäkuussa kuluneeksi kolme vuotta. Kuva: Perheen kotialbumi
Vammaisten ja vammautuneiden hoivapalveluja tarjoavan Validian hoiva-avustaja, yksikönpäällikkö ja tiimivastaava on saanut sakkorangaistuksen kuolemantuottamuksesta.
Hoiva-avustajaa syytettiin törkeästä kuolemantuottamuksesta, mutta käräjäoikeus tuomitsi hänet perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta. Muiden osalta tuomio vastasi syytteitä.
Lauri Kinnunen menehtyi Validian Joensuun asumisyksikössä 26. heinäkuuta 2023. Hän oli 34-vuotias.
Ilta-Sanomat julkaisee Lauri Kinnusen nimen ja hänen kuvansa omaisten suostumuksella.
Tuomiossa todetaan, että hoiva-avustaja aiheutti huolimattomuudellaan Kinnusen kuoleman. Kinnunen kuoli tukehtumalla, koska 60-vuotias hoiva-avustaja poisti ja sammutti Kinnusen hengitysavustimen. Käräjäoikeuden mukaan kuoleman todennäköisyys oli suurempi kuin tavallisesti, sillä laite oli Kinnuselle elintärkeä.
Käräjäoikeuden mukaan perehdytystä ei kuitenkaan laiminlyöty kokonaisuudessaan. Kenenkään ei myöskään todettu suhtautuneen Kinnusen terveyteen välinpitämättömästi.
Edellä mainittujen syiden vuoksi käräjäoikeus ei pitänyt tekoa törkeän huolimattomana.
Käräjäoikeus arvioi yksikönpäällikön ja tiimivastaavan syyllisyyden suuremmaksi. Hoiva-avustaja tuomittiin maksamaan 70 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan tarkoittaa 1 540 euroa.
Yksikönpäällikkö ja tiimivastaava tuomittiin kummatkin maksamaan 60 päiväsakkoa (2 700 ja 2 220 euroa).
Lisäksi Validia Oy ja tuomitut velvoitetaan yhdessä korvaamaan Kinnusen läheisten oikeudenkäynti- ja hautauskuluja.
Hoiva-avustaja oli mennyt Kinnusen huoneeseen tarjoamaan tälle aamupalaa. Kinnusella oli nenällään hengityslaitteen maski. Kinnusen riskitietoihin oli merkitty, että hän tarvitsee laitetta jatkuvasti hengityksen tueksi.
Nainen oli tarkastellut riskitietoja puhelimeltaan ennen huoneeseen menoa. Nainen poisti maskin ja sammutti koneen. Nainen kertoi Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle antamassaan vastauksessa, että hän luuli Kinnusen tarvitsevan laitetta vain öisin.
Uutinen päivittyy