
Auton rattiin ei tule astua, jos oma ajokunto herättää epäilyksiä. Kuva: Aleksi Jalava
Poliisin tarkastusta vältellyt kuljettaja ajoi päihtyneenä lapsi mukanaan, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.
Autoilija teki nopean U-käännöksen Espoontiellä poliisin tarkastuksen huomattuaan. Seuraavissa liikennevaloissa kuljettaja ajoi punaisia päin.
Poliisin puhallutuksessa selvisi, että kuljettaja oli liikenteessä päihtyneenä. Hänen kyydissään oli myös lapsi.
Kuljettajalle kirjattiin rattijuopumus, ja lisäksi hän syyllistyi poliisin mukaan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Vastaavanlainen tilanne tapahtui Siuntiossa. Kuljettaja kääntyi takaisin tulosuuntaansa juuri ennen poliisin puhallutusta.
Lopulta kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin lukemat, jotka eivät ylittäneet rangaistavuusrajaa.
– Muistutamme, että jos kuljettajalla on pienikin epäilys omasta ajokunnostaan, ei rattiin tule lähteä. Vaikka alkoholin määrä jäisikin alle rangaistavuuden rajan, voi poliisi keskeyttää ajon kuljettajan heikentyneen ajokyvyn vuoksi, komisario Hannu Kontola muistuttaa poliisin tiedotteessa.
Rattijuopumusten ohella poliisi havaitsi kesäkuun ensimmäisellä viikolla ylinopeuksia Länsi-Uudenmaan alueella.
Muun muassa Espoossa Länsiväylällä kuljettaja ajoi 153 kilometriä tunnissa alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.
Keilaniemen tunnelissa, jossa rajoitus on 60 kilometriä tunnissa, ajeli kuljettaja puolestaan 134 kilometrin tuntivauhtia.