Jonotustilanne Euroopan lentokentillä

Euroopan lentokenttien rajatarkastuksille on muodostunut pitkiä jonoja. Kuva: Alexandre Rotenberg / Alamy / MVPhotos
Uuden digitaalisen rajanylitysjärjestelmän käyttöönotto EU:n alueella on johtanut lentokentillä tuntien odotusaikoihin. Lennot ovat lähteneet kohdemaihin lähes täynnä, kun matkustajat ovat olleet jumissa rajanylitysjärjestelmän vuoksi, raportoi The Guardian.
Tilanne on kehittynyt niin vakavaksi, että lentoyhtiöt ja lentokentät ovat pyytäneet uuden rajatarkastusjärjestelmän keskeyttämistä kesän lomakauden ajaksi.
Ongelmat liittyvät EES-järjestelmään, jonka avulla EU parantaa maahantulon ja maastalähdön valvontaa.
Järjestelmä on otettu käyttöön rajanylityspaikoilla asteittain viime lokakuusta alkaen.
Rajatarkastuksessa EES:ään tallennetaan muiden kuin EU-kansalaisten henkilötietoja, matkustusasiakirjoja ja biometrisiä tietoja, joihin sisältyvät neljä sormenjälkeä ja kasvokuva.
Nämä tiedot käytetään henkilöllisyyden varmistamiseen seuraavien rajanylitysten yhteydessä.
Erityisesti biometristen tunnistetietojen kerääminen on aiheuttanut ruuhkia rajavalvonnassa. Esimerkiksi Ryanair on varoittanut ”jonokaaoksesta” Euroopan lentokentillä sormenjälkien keräämisen vuoksi.
Guardianin mukaan lentoyhtiö on todennut, ettei kesälomille matkustavia asiakkaita tulisi käyttää koekaniineina ”puolivalmiissa” järjestelmässä.
Airlines for Europe- ja Airports Council International -järjestöt ovat pyytäneet komissiota keskeyttämään uudet rajatarkastukset ainakin heinä- ja elokuun ajaksi.
Euroopan komissio on kutsunut ilmailualan toimijoita kiireelliseen kokoukseen keskustelemaan uuteen maahantulo- ja maastalähtöjärjestelmään liittyvistä huolenaiheista. Kokous pidetään tiistaina.