
Joutsen tepasteli tiellä Itäväylällä Kulosaaren kohdalla. Kuva: Jussi Helttunen
Moni autoilija törmäsi eriskummalliseen näkyyn torstaina alkuiltapäivästä Helsingin Itäväylällä: tiellä tepasteli joutsen, joka oli saanut turvakseen oman poliisisaattueen.
Yksi paikalle osuneista oli Ilta-Sanomien freelancer-valokuvaaja Jussi Helttunen. Tielle vilkut päällä parkkeeranneet poliisit kiinnittivät keskustasta itään päin ajaneen Helttusen huomion.
– Ajoin Kulosaaren rampin kohdalle ja katselin, että siinä tallustelee joutsen poliisiauton perässä. Poliisit siinä varmistelivat, ettei se jää auton alle, hän kertoo.

Poliisipartio saatteli joutsenta pois liikenteestä. Kuva: Jussi Helttunen
Liikenne ei linnun vuoksi päässyt kuitenkaan pahemmin ruuhkautumaan. Helttusen mukaan poliisiauton takana seisoi enimmillään pari kolme autoa.
Poliisin mukaan saattue pyrki ohjaamaan joutsenta tieltä pois, ettei se jäisi auton alle. Poliisi epäili linnun olleen loukkaantunut ja harhailleen siksi tiellä.

Kuva: Jussi Helttunen
Poliisi oli tapahtuneesta yhteydessä Helsingin pelastuslaitokseen. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että pelastusyksiköt olivat valmistautuneet lähtemään apuun, mutta lintu oli lopulta päässyt omin voimin metsään ja lähtenyt sieltä edelleen mereen uimaan.
– Olimme valmiudessa viemään joutsenen tarkastukseen, mutta sillä näyttikin olevan kaikki kunnossa, pelastuslaitokselta kerrotaan.