On yksinkertaistus väittää Suomen jakautuneen kahtia. Merkittävissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä kansa jakaantuu kolmeen osaan kuten tällä viikolla:
Niihin, jotka ovat todellakin käyneet Puhoksen ostoskeskuksessa, koska se on todellakin normaali ostoskeskus, ihanat – nnuuuhhh! – yrttien ja mausteiden tuoksut, emmekä siksi voi vaieta siitä, että olemme todellakin käyneet Puhoksen normaalissa ostoskeskuksessa.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Niihin, jotka jäivät Puhoksessa bussiin, koska joko he tai Puhos olivat turvallisuusuhka, tai siis ei meidän pitänyt koskaan bussista noustakaan, Matias Turkkila, mitä me nyt tehdään?
Niihin, jotka ihmettelevät, miksi kaikki mesovat jostain ostoskeskuksesta, etenkin kun Kiteen Puhoksen kylässä ei ole ostoskeskusta.
* * *
Olihan se hupaisaa ja surullista.
Bussillinen perussuomalaisia tutustumassa pääkaupunkiin. Eikös siellä idässä ole sellainen ”ostari”, jossa monikulttuurisuus ja kulttuurivalkoiset kohtaavat toisensa Za’atar – yrttimausteseoksen äärellä?
Monikulttuurisuus on uhka, toisin kuin bussillinen monikulttuurisuuden vastustajia. Körötelläänpä linjurilla Puhokseen todistamaan, että olemme oikeassa.
Ja niin totta vie köröteltiinkin! Ikkunasta otettiin kuvia ja videoita oudon värisistä ihmisistä.
Jaa-a. Eiköhän sittenkin jäädä bussiin. Turvamieskin viestitti selkeästi silmäripsellään, että Puhos on totuudelle vaarallinen.
Monikulttuurisuus on uhka, toisin kuin bussillinen monikulttuurisuuden vastustajia. Körötelläänpä linjurilla Puhokseen todistamaan, että olemme oikeassa.
Ja sitten ne ajoivat pois. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei joku niistä olisi kuvannut videota ja ollut ihan, että apua, ”no go zone”, rinnakkaisyhteiskunta, nyt äkkiä takaisin omaan rinnakkaisyhteiskuntaan juomaan viinaa kalpeiden kasvojen turvassa.
Olihan se hupaisaa ja surullista, kuin tekoälyvideo hymyilevästä vauvasta purskahtamassa itkuun, ja sitten elämä jatkuu.
* * *
Puhoksen elämässä nousivat kävijämäärät.
Toimittajat kiertelivät Puhoksessa, haastattelivat vastaantulijoita ja päätyivät siihen tulokseen, että rauhallisempaa on vain Stockmannin tyhjyydessä.
Iltalehti sai raahattua Puhokseen viime kerralla bussiin jääneen Pekka Aittakummun.
Maistoivat Puhoksessa ”somalialaista karjalanpiirakkaa”, joka Pekan mielestä oli ”todella hyvää”, joten ei mitään vikaa maahanmuutossa, jos kotouttaminen tehdään niin, että maahanmuuttajat rypyttävät suomalaiselle karjalanpiirakkaa, koska suomalainen ei enää viitsi.
* * *
Sitten someen rynnisti muistojaan ja Puhokselta hankittuja yrttejään rakastelemaan toinen puoli Suomea.
Heille Puhos oli koti, jossa käydään ainakin kerran viikossa. Tässä kuva minusta ottamassa kuvaa minusta Puhoksen ostoskeskuksessa, mmmmhhh, mitkä tuoksut!
Pelkkää nuuskuttelua eivät Puhos-puheenvuorot sentään olleet. Perussuomalaiset olivat jääneet peloissaan bussiin, joten oli vakavan keskustelun aika.
Keskustelussa kirjoitettiin runo perussuomalaisista Puhoksessa, meemeiltiin, käytettiin sanaparia ”absurdi teatteri”, ihanasti sanottu, kutsuttiin perussuomalaisia hieman sovinistisesti ”prinsessoiksi” ja naurettiin, naurettiin, yhdessä toisille naurettiin.
Vasemmistoliiton Mai Kivelä julkaisi jopa videon naurustaan. Kivelä kertoi, ha ha, mitä Puhoksessa oli tapahtunut, nauroi, ha ha, perussuomalaisille, ja koska vasemmistoliitossakin pidetään ihmisiä näemmä tyhminä, ha ha, videon taustalla soi Charlie Penrosen kappale Laughing Policeman, jossa poliisimies, ha ha, nauraa.
Video oli melkein yhtä kiusallinen kuin perussuomalainen kohtaamassa maailman bussin sisältä. Video yritti jäljitellä sitä hetkeä, kun Kivelä kuulee Puhos-retkestä ensimmäisen kerran, mutta koska aikaa oli kulunut ja Kivelä ehtinyt valmistella puheenvuoroaan, kaikki oli taas vain, ha ha, teeskentelyä, ha ha, teeskentelen naurua, olen humoristinen yhteiskunnallinen keskustelija.
Onneksi kaikki loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Perussuomalaisia ehkä kerrankin hävetti. Naureskelijat ehkä ymmärsivät, että hmmm, kävikö tässä taas niin, että me eksotisoimme sen, mikä meidän piti normalisoida.
Omaan häpeään tutustuminen oli tällä kertaa se hetki, kun kahtiajakautunut kansa kohtasi toisensa.
