Kuvituskuvassa vantaalaisen päiväkodin sänkyä vastaava sänky. Kuvituskuva ei liity Lempäälän tapaukseen. Kuva: OTKES
| Päivitetty 18.9. 12:56
Lue tiivistelmä
Nelivuotias lapsi putosi kaappisängyn ja seinän väliin päiväkodissa Lempäälässä.
Lapsi sai haavan huuleen mutta ei loukkaantunut vakavasti.
Aiemmin Vantaalla 2-vuotias jäi puristuksiin kaappisängyssä, minkä jälkeen kaupunki poisti kaappisängyt päiväkodeistaan.
Näytä lisää
Kaappisänky aiheutti vaaratilanteen Lempäälässä.
Asiasta uutisoi ensin Yle.
Lapsi putosi lempääläläisessä päiväkodissa yläsängystä kaappisängyn ja seinän väliin. Tilanne tapahtui kaappisängyn nostamisen yhteydessä.
Nelivuotias lapsi ei loukkaantunut putoamisessa vakavasti, eikä häntä tarvinnut viedä lääkäriin. Lapselle tuli haava huuleen.
Kyseinen tapaus sattui Ylen mukaan päiväkoti Kuokkalankulmassa lepohetken jälkeen eilen torstaina.
Vt. varhaiskasvatuspäällikkö Katri Auvinen vahvistaa tapauksen Ilta-Sanomille. Tilanne johtui hänen mukaansa siitä, että työntekijä ei ollut havainnut paksun peiton alle kääriytynyttä lasta ennen sängyn nostamista.
Mihin toimenpiteisiin asiassa on ryhdytty?
– Lepohuoneen turvallisuusohjeistusta tarkennetaan ja käytäntöjä käydään henkilöstön kanssa läpi vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi, kommentoi Auvinen sähköpostitse.
Lisäksi hänen mukaansa arvioidaan mahdollisia muita toimenpiteitä lepohetkien turvallisuuden edelleen vahvistamiseksi.
Onko kaupungilla tietoa, minkälainen sänky on tarkemmin kyseessä ja onko kyseessä sama sänky kuin esimerkiksi alkuvuodesta Vantaalla sattuneessa vakavammassa onnettomuudessa?
– Valmistajaa koskevaa tarkkaa tietoa ei ole saatavillamme eikä sitä ole käytettävissämme olevista tiedoista pystytty selvittämään luotettavasti. Tämän vuoksi emme voi antaa valmistajasta varmaa tietoa.
Tapahtunut ei Auvisen mukaan liity sängyn malliin.
Alkuvuodesta uutisoitiin Vantaalla sattuneesta kaappisänkyonnettomuudesta.
2-vuotias lapsi jäi puristuksiin kaappisängyn ja seinän väliin vantaalaisessa Kelokuusen päiväkodissa maaliskuussa. Lapsi kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa.
Päiväkodin työntekijä oli epähuomiossa nostanut sängyn yläasentoon lapsen vielä nukkuessa sängyssä.
Sittemmin kaupunki on poistanut turvallisuusriskeiksi havaitut kaappisängyt kaikista päiväkodeista.