Kadonnut kilpikonna on jälleen löydetty

Kadonnut kilpikonna on jälleen löydetty 1

Kuva: Lukijan kuva

Karkuteille lähtenyt Bella-kilpikonna löydettiin hyvässä kunnossa.

IS:n lukijan sahelinsuur­kilpikonna katosi keskiviikkoiltana Keski-Suomessa Konnevedellä.

Lemmikki löytyi torstaina puolenpäivän aikaan noin sadan metrin päästä kodista. Kymmenen kiloa painava kilpikonna oli risukkoisessa maastossa, jossa liikkuminen ei ole vaivatonta, lukija kertoo.

Kilpikonna löytyi virkeänä, vaikka sen kilpi oli hieman viilentynyt.

– Reissun jälkeen Bella nautti voikukan­lehdistä. Loppupäivän se on levännyt lämpimässä heinäkasassa, lukija kertoo.

Bella-kilpikonnan katoamisen syy ei ole vieläkään selvinnyt. Kilpikonna katosi aitauksestaan.

– Sen on täytynyt päästä pakoon aidan alta, lukija toteaa.

Tavallisesti lukijan kilpikonnat oleskelevat lämpölampun alla 35–37 asteen lämpötilassa.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä laski Konnevedellä noin 10 asteeseen, joten kilpikonnan liikkeet toden­näköisesti hidastuivat yön aikana.

Kilpikonnat ovat vaihto­lämpöisiä eläimiä, joten niiden ruumiin­lämpö vaihtelee ympäristön mukaan. Liian kylmässä ympäristössä niiden elin­toiminnot heikkenevät.

Sahelinsuurkilpikonna on kolmanneksi suurin maakilpi­konnalaji. Täysi­kasvuiset kilpikonnat painavat tyypillisesti 45–90 kiloa.