Kulosaaren yliajo: Epäilty tapaus Kulosaaren yliajosta

Kaksi henkilöä menehtyi liikenneonnettomuudessa Itäväylällä.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Itäväylällä kahden henkilön yliajosta epäilty on 43-vuotias suomalainen mies.

Epäillyn kotipaikka on Helsinki, mutta hänellä ei ole pysyvää osoitetta.

Miestä ei ole aiemmin syytetty rikoksista oikeudessa ainakaan viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Kuljettaja päästettiin perjantaina vapaaksi, ja hän oli ollut pidätettynä ennen tätä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm kertoi, että epäiltyä ei aiota vaatia vangittavaksi.

– Olemme suorittaneet tarvittavat tutkintatoimenpiteet häneen liittyen. Häntä on pidetty tutkinnan turvaamiseksi pidätettynä, ja nyt vangitsemisen perusteet eivät enää täyty.

Mies on kuulusteltu kahdesti, ja Lindholmin mukaan hän on ollut yhteistyöhaluinen.

Kulosaaren yliajo: Epäilty tapaus Kulosaaren yliajosta 1

Yliajo tapahtui Itäväylällä Kulosaaressa. Turmapaikan lähellä on bussipysäkki. Kuva: Vilhelmiina Penttilä / IS

Turmakuski oli ajamassa Taksi Helsingin taksia. Poliisin mukaan hän törmäsi naiseen ja mieheen Itäväylällä Kulosaaren kohdalla tiistain vastaisena yönä, ja molemmat menehtyivät.

Mies ja nainen olivat ajoradalla, kun kauppakeskus Redin suunnasta Itäväylää tullut taksi törmäsi heihin. Lindholm toteaa, että uhrit olivat keskikaistalla törmäyksen tapahtuessa.

Lue lisää: MTV: Toinen Itäväylän uhreista makasi keskellä ajo­kaistaa

Taksikuski ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle, vaan jatkoi matkaansa. Hänet saatiin myöhemmin kiinni Itäkeskuksen alueelta pysäköintihallista. Lindholmin mukaan kuljettaja on poistunut tapahtumapaikalta heti, mutta hän ei ole ajanut suoraan pysäköintihalliin, josta hänet löydettiin.

Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Poliisin mukaan kuljettaja on ajanut tilanteessa lievää ylinopeutta, kun alueen nopeusrajoitus oli 70 kilometriä tunnissa.

Kulosaaren yliajo: Epäilty tapaus Kulosaaren yliajosta 3

Yliajokohdalla Itäväylän keskellä sijaitsee meluaita, mikä vaikeuttaa tien ylittämistä. Kuva: Lauri Karo / IS

Rikoskomisario Tuomas Lindholm on aiemmin kertonut, että kuljettaja on ollut yhteistyöhaluinen ja myöntänyt olleensa tapahtumapaikalla.

– Hän katsoo, että ihmiset ovat ilmestyneet hänen näköpiiriinsä hyvin yllättäen. Hänen näkökulmastaan tilanne on ollut äkillinen ja yllättävä.

Kuljettajalla ei ollut asiakasta kyydissä tapahtumahetkellä. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, oliko hän kuitenkin työvuorossa.

Onnettomuudessa kuolivat 33-vuotias äiti ja hänen suunnilleen samanikäinen tuttavansa.

Poliisi on pyytänyt silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä tapauksen tiimoilta. Edelleen on epäselvää, miten ja miksi onnettomuudessa menehtyneet henkilöt ovat päätyneet ajoradalle.

– Meillä on käsitys, että paikalla on ollut joitakin ohiajajia tai muita henkilöitä, jotka eivät ole vielä ilmoittautuneet meille. Ehdottomasti toivomme, että he ottavat meihin yhteyttä, Lindholm sanoi keskiviikkona.

Vihjeitä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai soittamalla tai Whatsapp-viestillä numeroon 050 562 5433.

Kulosaaren yliajo: Epäilty tapaus Kulosaaren yliajosta 5

Perjantain vastaisena yönä yliajopaikan läheisyydessä syttyi hautakynttilöitä. Kuva: Lassi Rinne