Nuori mies sai vankeustuomion perheenisän surmasta Pyhtäällä.

Nuori poika tappoi perheenisän Pyhtäällä marraskuussa 2023. Video: Niko Ranta, Lassi Rinne

| Päivitetty 13:01

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on määrännyt teinipojalle 11,5 vuoden vankeusrangaistuksen 42-vuotiaan perheenisän murhasta Pyhtäällä. Lisäksi hänet tuomittiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman lupaa.

Oikeuden mukaan henkirikos oli erityisen brutaali ja julma, ja kokonaisuutena arvioiden se oli törkeä. Poika pahoinpiteli perheenisää niin vakavasti, ettei tämän kasvoja voitu enää tunnistaa.

Mielentilatutkimuksessa poika todettiin syyntakeiseksi, mikä tarkoittaa, että hän ymmärsi tekonsa merkityksen ja seuraukset.

Brutaali henkirikos tapahtui Pyhtään Heinlahdessa marraskuun alussa 2023. Poika oli tapahtumahetkellä vain 15-vuotias, minkä vuoksi häneen sovellettiin nuorille henkilöille tarkoitettua lievennettyä rangaistusasteikkoa. Nykyisin hän on 18-vuotias.

Tapahtumailtana poika otti vanhempiensa auton ja lähti ajamaan. Hän vieraili Kotkassa ja päätyi keskellä yötä tuntemattoman perheenisän kiinteistölle Pyhtäälle.

Pojan oman kertomuksen mukaan uhri valikoitui täysin sattumalta.

Seuraavaksi poika meni taloon auki jääneestä takaovesta. Hän käveli makuuhuoneeseen ja hyökkäsi nukkuvan isän kimppuun.

Nuori mies sai vankeustuomion perheenisän surmasta Pyhtäällä. 1

Tästä ovesta poika meni taloon sisälle. Kuva: Poliisi

Nuori mies sai vankeustuomion perheenisän surmasta Pyhtäällä. 3

Pihamaalle jääneitä raahausjälkiä. Kuva: Poliisi

Uhri heräsi ja yritti paeta vähissä vaatteissa pihalle, mutta poika seurasi häntä. Pihamaalla poika löi miestä useita kertoja vesurilla päähän.

Uhri kuoli saamiinsa vammoihin. Kuolinsyynä olivat terävällä lyömäaseella aiheutetut pään ja kaulan vammat. Väkivalta oli niin raakaa, ettei uhri ollut enää kasvoistaan ulkoisesti tunnistettavissa. Teolle ei löytynyt motiivia.

Oikeus luonnehti tekoa poikkeukselliseksi.

– Teko on ollut täysin poikkeuksellinen, ottaen huomioon, ettei asiassa ole käynyt ilmi mitään järkevää selitystä sille, miksi nuori vastaaja on tunkeutunut yöaikaan hänelle entuudestaan tuntemattoman uhrin kotiin, oikeus totesi.

Poika joutuu maksamaan uhrin kahdelle omaiselle yhteensä 40 000 euron kärsimyskorvaukset. Oikeuden päätöksellä hän pysyy vangittuna.

Nuori mies sai vankeustuomion perheenisän surmasta Pyhtäällä. 5

Rikoksista syytetty poika kuvattuna oikeudessa viime vuonna. Kuva: Niko Ranta / IS

Nuori mies sai vankeustuomion perheenisän surmasta Pyhtäällä. 7

Poika peitti kasvonsa paperilla oikeudenkäynnissä viime vuonna. Kuva: Niko Ranta / IS

Henkirikos pysyi salassa lähes puolentoista vuoden ajan, kunnes poliisi pidätti pojan rikoksesta epäiltynä viime vuoden helmikuussa.

Poika oli pitänyt teon salassa. Hän ei ollut kertonut siitä kenellekään – ei vanhemmilleen eikä tyttöystävälleen.

Ensimmäisessä poliisikuulustelussa poika myönsi aiheuttaneensa uhrin kuoleman. Hän piirsi poliiseille jopa kuvan käyttämästään välineestä.

Poliisi kysyi pojalta, miksi hän ei ollut tunnustanut tekoa aiemmin.

– Ei sellaista oikein pysty sanomaan, ei suusta tule sanat, poika vastasi kuulustelussa.

<source