Olkiluodon ydinvoimalassa vakava rikosepäily, indonesialaista henkilöä epäillään turvallisuustietojen vuotamisesta.

Epäilty rikos tapahtui elokuussa 2021 Eurajoella Satakunnassa. Kuva: Kari Mankonen
| Päivitetty 10:28
Helsingin käräjäoikeus vangitsi maanantaina noin viisikymppisen miehen poissaolevana, uutisoi Yle. Indonesialaista miestä epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Yle raportoi, että tapaus liittyy Olkiluodon ydinvoimalaan.
Epäilty rikos tapahtui elokuussa 2021 Eurajoella Satakunnassa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Pekka Karkkola ei vahvista Ylelle, että tapaus liittyy Olkiluotoon. Hän kuitenkin vahvistaa miehen kansalaisuuden ja kertoo, että tutkinta on ollut käynnissä viime vuoden lopulta.
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen tarkoittaa, että henkilö esimerkiksi luovuttaa, julkistaa tai hankkii oikeudettomasti tiedon sellaisesta asiasta, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi.
Tietojen tulee olla siis sellaisia, jotka voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle.
Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta tai enintään neljä vuotta.
Vuonna 2025 Helsingin hovioikeus linjasi, että kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa syyllistyi turvallisuussalaisuuden paljastamiseen ja sen yrityksiin. Rikokset liittyivät Viestikoekeskus-uutisointiin.
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen luokitellaan maanpetosrikoksiin.
Korjaus klo 10.27: Juha-Pekka Karkkola on rikoskomisario, ei rikoskomissaari.